Politiikka

HSTV:n puheenjohtajatentti: Nato-kansanäänestys jakaa selvästi Sdp:n johtoon pyrkiviä – Tuppurainen tekee eroa Rinteeseen ja Harakkaan

Sdp:n puheenjohtajakisan kalkkiviivoilla kansanedustaja Tytti Tuppurainen tekee näkemyksillään jo selvää pesäeroa kilpakumppaneihinsa.

Sdp:n puheenjohtajakisan kalkkiviivoilla erot ehdokkaiden kesken alkavat lopulta näkyä.

Sanomatalon puheenjohtajatentissä maanantaina kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd) teki paikoin jopa selvän irtioton kilpakumppaneistaan, puolueen puheenjohtajasta Antti Rinteestä (sd) ja toisesta haastajasta kansanedustaja Timo Harakasta (sd).

Toisin kuin Rinne ja Harakka, Tuppurainen ei liputa ainakaan oitis puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Antti Lindtmanin (sd) jatkokauden puolesta.

”Pitää kunnioittaa eduskuntaryhmää. Päätös siitä, ketkä johtavat kuuluu ryhmälle. En ryhtyisi päätöstä mestaroimaan. Luulen, että jossain määrin ulospäin näkynyt puolueen kipuilu on johtunut juuri siitä, että ryhmän jäsenillä ei ole ollut tasavertaista mahdollisuutta vaikuttaa ryhmän päätöksiin”, Tuppurainen sanoo.

”Näin on ainakin koettu. Kun ryhmä järjestäytyy, sieltä pitää löytää henkilö, joka saa ryhmän tuen. En epäile, etteikö se voisi olla Lindtman, mutta päätös kuuluu ryhmälle”, Tuppurainen painottaa.

Rinne sen sijaan ilmoittautuu jo nyt Lindtmanin taakse.

”Ei ole mitään syytä vaihtaa eduskuntaryhmän johtoa. Siellä on hyvä puheenjohtaja ja hyvät varapuheenjohtajat. Kaikki nauttivat Sdp:n puheenjohtajan ja myös kansanedustaja Rinteen luottamusta.”

Harakka komppaa.

”Ei asiasta edes äänestetä. Ilmoitin jo sunnuntaina, että olen kaksi kertaa saanut esittää Lindtmania ryhmän puheenjohtajaksi ja aion tehdä sen kolmannenkin kerran keskiviikkona.”

Rinne ja Harakka vakuuttavat, että he eivät suinkaan halveksi demokratiaa ja ryhmän tahtoa.

”Kun kysytään, ketä kannatan, minulla ryhmän jäsenenä ja Sdp:n puheenjohtajana on oikeus sanoa mielipiteeni”, Rinne painotti.

”Kun poliitikolta kysyttiin mielipide, hän kerrankin kertoi mielipiteensä”, Harakka jatkoi .

Myös suhtautumisessa kansanäänestykseen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä Tuppurainen erottuu kilpailijoista.

”Jos tilanne on niin vakava, että Suomen valtiojohto on arvioinut, että meillä on neuvotteluratkaisu Natoon liittymisestä, niin onko se oikea hetki kysyä kansalta? En lähtisi suoraan liputtamaan kansanäänestystä, koska toimivalta on valtiovallalla”, Tuppurainen sanoo.

”Kansanäänestys pitää harkita tilannekohtaisesti. Kansanäänestykset eivät ole osoittautuneet viime vuosina miksikään vakauden menestystarinoiksi.”

Harakan mukaan kansan pitää saada äänestää Nato-jäsenyydestä.

”Kyseessä on kuitenkin neuvoa antava kansanäänestys. Minusta sellainen tarvitaan.”

”Kiltisti kuuntelin kavereiden keskustelua”, kansanäänestystä kannattava Rinne kuittaa.

”Ennen kuin Suomi sitoutuu mahdolliseen Nato-jäsenyyteen, kansalaisten pitää kyetä arvioimaan, että jäsenyys todennäköisesti nostaa puolustuksen kustannuksia ja Naton artikla 5 tarkoittaa, että suomalaisia sotilaita kaatuu muualla”, Rinne muistuttaa.

Tuppuraisen mielestä tulevissa eduskuntavaaleissa kansalaisten täytyy saada ennalta tietoa ehdokkaiden Nato-näkemyksistä.

”Tähän keskusteluun ei voi mennä sammutetuin lyhdyin”, Tuppurainen lisää.

Tuppurainen korostaa, että hänen suhtautumisensa Nato-jäsenyyteen on käytännöllinen.

”Olen syntynyt 1970-luvulla. En osaa katsoa Natoa ideologisena, vaan pragmaattisena kysymyksenä siitä, miten Suomen turvallisuus taataan.

”Toisaalta minulla on myös paljon kysymyksiä: Mikä on tällä hetkellä tuo Nato, jossa Turkki polkee voimakkaasti ihmisoikeuksia tai jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump rikkoo kaikkia kansainvälisiä sopimuksia?”

Harakan mukaan hän ei ole nähnyt mitään erityistä syytä, miksi Suomen pitäisi parantaa turvallisuutta Nato-jäsenyyden kautta.

”Ja mikä merkitys on turvallisuustakeilla, joista Trump ja hänen neuvonantajansa ovat sanoneet, että he eivät Pietarin esikaupunkeja suojele?”

Rinne puolestaan korostaa, että eurooppalaiseen puolustuskeskusteluun on tullut aivan uusi käänne.

”Meidän pienenä kansakuntana pitää varmistaa, että eurooppalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ulottuvuus vahvistuu. Tarvitsemme myös hyviä suhteita Pohjoismaiden kesken.”

”Nato on vain yksi osa arviota ulkopolitiikan perusteissa. En näe, että meillä olisi nyt edes näköpiirissä tilannetta, että Natoon liittymistä pitäisi harkita vakavasti. Mutta ei sitä voida poissulkeakaan”, Rinne lisää.

Suhtautuminen EU:n ja Yhdysvaltain jäähylle laitettuun vapaakauppasopimukseen (TTIP) synnytti jopa kiihkeäksi yltynyttä sanailua Tuppuraisen ja Harakan kesken.

”SAK oli turhan kritiikittömästi hyväksymässä TTIP-sopimusta”, Harakka arvostelee.

”Kyllä SAK näki, mitä etua sopimuksesta on nimenomaan tavalliselle ihmiselle. Olen yllättynyt, että Harakka tätä kritisoi”, Tuppurainen hyökkäsi.

”Et ole ollut niissä eurooppalaisissa keskusteluissa paikalla, joissa tätä keskustelua on juuri käyty”, Harakka heitti.

Tentin
juontajat, Piia Elonen ja Marko Junkkari kysyivät myös ehdokkaiden demari-ihanteita.

Mediatorilla eturivissä istunut presidentti Tarja Halonen varasti hetkeksi show’n.

”Missä istuu Tarja Halonen”, Harakka aloitti. Halosta kaikki sanoivatkin ihailevansa.

”Ihanteisiini kuuluvat myös Väinö Tanner ja Olof Palme. Olen ollut myös koko ikäni armoton Tellervo Koivisto-fani”, Harakka jatkaa.

Rinne nostaa heti Rafael Paasion.

”Paasio johti puoluetta inhimillisesti ja jämäkästi. Lisäksi sanon Palme ja Ingmar Carlsson”, Rinne jatkoi.

”Arvostan myös Jutta Urpilaista. Hän kasvoi vaikean alun jälkeen omaksi itsekseen ja lujaksi johtajaksi. Hän oli ensimmäinen nainen valtiovarainministerinä ja puheenjohtajana, hieno lasikaton rikkoja”, Tuppurainen kiittää

”Oli Ulpukin (Iivari)”, heitti Rinne.

Tuppurainen mainitsee myös Tannerin.

”Tanner ymmärsi, että vahva talous on myös köyhän ihmisen etu. Hän myös aina asetti yleisen edun yksityisen edelle”, Tuppurainen sanoo.

Kysymys Harakan puoluekannan vaihtumisesta nauratti yleisöä.

Harakka liittyi Sdp:n jäseneksi 2015. Hän on ollut aiemmin myös vihreiden ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Vuoden 1998 Kuka kukin on -kirjassa Harakka nimesi puoluekannakseen jopa kokoomuksen.

”Kyse oli niin sanotusta huumorista” Harakka puolustaa.

”Viimeisimmässä Kuka kukin on -kirjassa sanoin puoluekannakseni ”kaikki”. Elämme nyt sellaista aikaa, että Sdp:n puheenjohtajan täytyy olla yhdistävä ja kokoava tekijä, varsinkin kun voitamme vaalit ja hänestä tulee seuraava pääministeri.”

Harakalta perättiin myös kannan muuttumisesta puheenjohtajuuteen. Harakka ehti jo moneen kertaan ilmoittaa, että hän ei Rinnettä haasta. Voiko miehen sanaan luottaa, tivattiin?

Harakka puolustautui vetoamalla Keynesiin.

”Kun tosiasiat muuttuvat, minä muutan kantaani. Kuinka te toimitte?”

Sdp valitsee puheenjohtajan Lahdessa ensi lauantaina.

Katso koko tentti tästä:
 

Näin puheenjohtajaehdokkaat esiintyivät HS-tentissä

Timo Harakka: sovittelijan roolia ottava liberaali

Timo Harakka profiloitui keskustelussa lisää kilpailua ja lisää markkinataloutta vaativana liberaalina. ”Mistä löytyisi lisää vasemmistoliberaaleja. Täs siul on hyvä sellainen”, Harakka sutkautti Tuntematonta sotilasta lainaten.

Harakka otti itselleen eri yh­teyksissä kansalaisia yhdistävän ja kokoavan hahmon roolia ja lisäksi ohjat koko joukon puolesta monitulkintaisia kysymyksiä selvittäessä. Hän oli rento ja hyväntuulinen. Kun kaikki ehdokkaat toimivat yhteen teatteriseurueen tarkkuudella toisiaan kannustaen, todellista Antti Rinteen tai Tytti Tuppuraisen haastamista ei juuri nähty.

Harakka puolusti puheenjohtajakisaan lähtöään sanoen: ”Kun tosiasiat muuttuvat, vaihdan mielipidettäni. Kuinka te toimitte?”

Harakka haastoi hieman Tuppuraista vapaakauppasopimuksista ja Rinnettä tulevaisuuden visioiden vajavaisuudesta.
Antti Rinne: puheaikaa vaativa nallekarhu

Antti Rinne tuntui lähtevän HS-tenttiin hieman varautuneena ja varuillaan, mutta hän otti yleisönsä hyvällä substanssi­osaamisellaan sekä nallekarhu­maisella ja paavolipposmaisella aikuisen miehen tyylillään.

Rinne sanoi uskovansa nuorten kannatuksen kasvavan samalla kun Sdp:n yleinen kannatus kas­vaa ja huomautti oman kannatuksensa olleen tuoreen HS-gallupin mukaan jo hyvä 15–24-vuotiaiden keskuudessa.

Rinne
oli useimmiten vaatimassa lyhyitä vastauksia vaativilta toimittajilta lisäaikaa, jotta hän saisi avata tarkemmin, kuinka monimutkaisesta seikasta on kyse, oli puhe sitten perhe­vapaamallista tai arvonlisä­verokantojen tasosta.

”Saanko sanoa tämän loppuun” ja ”Tämä tilanne pitää ensi selostaa” -tyyppinen kinastelu vei paikoin terää leppoisasta esiintymisestä, joskin asioiden avaaminen oli välillä paikal­laankin.

 

Tytti Tuppurainen: sujuva ja säpäkkä esiintyjä

Tytti Tuppurainen oli rennosti ja välillä kevyen iloisestikin asialinjalla. ”Ei nuoret tule millään poppakonsteilla”, linjasi kansainvälisyyden, feminismin ja demokraattisuuden nimeen vannova Tuppurainen.

Hän selvisi hyvin ulko- ja tur­vallisuuspolitikkaa koskevista kysymyksistä ja innostui, kun puhe kääntyi vapaakauppasopimuksiin. Esiintyi paikoin jämäkästikin ja analysoi hyvin puheita palkkatyön loppumisesta robottien paineessa muistuttamalla, että samantyyppisiä pu­heita oli jo 1930-luvulla. ”Vähän arvelen, että niillä, jotka puhuvat palkkatyön loppumisesta, on ketunhäntä kainalossa.”

Tuppurainen haukkui piirustustaitoaan, muttei ilman pientä omakehua: ”Nyt tiedätte, missä aineessa minulla ei ollut kymppiä.” Pieni laskelmoivuus näkyi lopussa, kun ylisti Tarja Halosen ja Jutta Urpilaisen mer­kitystä Sdp:n voimahahmoina ja lasikattojen rikkojina.

Arviot: Juha-Pekka Raeste

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sdp
  • Puheenjohtajakilpa
  • Puheenjohtajatentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    6. 6

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    8. 8

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    9. 9

      Suomen EU-ero on Putinin märkä uni

    10. 10

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää