Politiikka

Paavo Arhinmäki kummastelee Soinin matkaa ”Trumpin rukousaamiaiselle” – Soini vastasi siteeraamalla Lipposta

Paavo Arhinmäki kertoo kysyneensä ulkoministeriöstä Timo Soinin osallistumisesta rukousaamiaiselle. Washingtoniin virkamatkalle lähtevä Soini huomauttaa, että Suomessa on uskonnonvapaus.

Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas) ihmettelee ulkoministeri Timo Soinin (ps) osallistumista Washingtonissa torstaina pidettävälle rukousaamiaiselle.

Tapahtumaa isännöi Yhdysvaltain kongressi. Tilaisuuteen osallistuu ja siellä puhuu presidentti Donald Trump, minkä vuoksi tapahtumaan on julkisuudessa viitattu myös ”Trumpin rukousaamiaisena”. Ulkoministeriö tiedotti tiistaina, että Soini osallistuu tapahtumaan neljän päivän virkamatkansa aikana.

Arhinmäki kirjoitti maanantaina Facebookissa soittaneensa ulkoministeriöön ja kysyneensä, kenen kustannuksella Soini matkustaa.

Arhinmäki sanoo Helsingin Sanomille, että syynä oli kansalaisilta tullut ihmettely. Hänen mukaansa ”kymmenkunta” ihmistä otti häneen viikonloppuna asiasta yhteyttä ja osa heistä kysyi matkan maksajasta.

”Ministerin erityisavustaja kertoi, että kysymys on virkamatkasta, kuten oletinkin”, Arhinmäki kertoo.

Facebook-tekstissään Arhinmäki mainitsee Trumpin viime viikolla antaman määräyksen, jolla kiellettiin seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisia saapumasta Yhdysvaltoihin. Soini on kommentoinut pitävänsä määräystä epäoikeudenmukaisena.

Arhinmäen mukaan Soinin osallistuminen Trumpin tähdittämälle rukousaamiaiselle on hämmentänyt joitakin kansalaisia, vaikka presidentti ei suoraan isännöikään tapahtumaa.

”Totta kai se herättää ihmisissä ihmetystä, että tuetaanko tällaista politiikkaa. Siihen se varmasti liittyy”, Arhinmäki kertoo Helsingin Sanomille.

”Toisaalta ihmisiä ihmetyttää se, että nimenomaan ulkoministerinä osallistutaan konservatiivisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ulkoministerin pitäisi edustaa Suomea.”

Timo Soini kommentoi Arhinmäen puhelua tiistaina kipakalla blogikirjoituksella.

Paavo Lipposta lainaten: ’Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa.’ Suomessa on uskonnonvapaus ja vapaus uskoa”, Soini kirjoittaa blogissaan.

 

Paavo Lipposta lainaten: ’Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa.’ Suomessa on uskonnonvapaus ja vapaus uskoa.

Soini kummasteli myös sitä, että Arhinmäki kertoi Facebookissa monen kyselleen hänen osallistumisestaan ja sen rahoituksesta.

”Kansa oli kuulemma kysellyt perään. Kas kun ei minulta ole kyselty, paitsi Paavosta [Arhinmäki] Paavon kyselyn jälkeen.”

Myöhemmin Soini lisäsi kirjoitukseensa, että virkamatka Washingtoniin on hänen työtään, jonka hän aikoo hoitaa niin hyvin kuin osaa.

Kansallinen rukousaamiainen järjestetään vuosittain Washingtonissa. Tapahtumaan kutsutaan muun muassa poliittisia ja taloudellisia vaikuttajia Yhdysvalloista ja ulkomailta, ja siellä puhuu perinteisesti myös Yhdysvaltain presidentti.

Rukousaamiaisen järjestää konservatiivikristillinen The Fellowship Foundation -järjestö.

Suomesta tapahtumaan on kutsuttu Soinin lisäksi kaksi kansanedustajaa, perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja kristillisdemokraattien Antero Laukkanen. Soini osallistui rukousaamiaiselle myös vuonna 2014, jolloin presidenttinä oli Barack Obama.

Ulkoministeriö tiedotti Soinin vierailusta Washingtoniin tiistaina. Vierailu alkaa keskiviikkona ja päättyy lauantaina, ministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Rukousaamiaisen lisäksi Soini tapaa hallinnon ja kongressin ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikuttajia, kuten senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Bob Corkerin, sekä ajatushautomoiden edustajia.

Tekstiä korjattu klo 11.19: Aiemmassa tekstissä luki virheellisesti, että Soinin sihteeri kertoi Arhinmäelle tämän virkamatkasta. Asiasta kertoi Soinin erityisavustaja, jolle puhelu ohjattiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain politiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    4. 4

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    5. 5

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    8. 8

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin

    9. 9

      Pitkäaikainen väsymys on jo epidemia, väittää unitutkija – Kiistanalaisen ongelman syystä ei ole selvyyttä

    10. 10

      Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää