Politiikka

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen suostuu vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi

Paavo Arhinmäki ei harkitse presidenttiehdokkuutta, koska on ehdolla pormestariksi.

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen, 40, sanoo olevansa käytettävissä vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi, jos maaliskuussa kokoontuva puoluevaltuusto niin päättää.

”Olen sanonut kyllä, jos soturia tarvitaan. Olen käytettävissä”, Kyllönen kertoo Helsingin Sanomille.

”Useat piirijärjestöt ovat ottaneet kantaa ja pyytäneet. Olen luvannut puoluejohdolle olla paikalla silloin, kun puoluevaltuusto kokoontuu. Puoluejohto tietää, että olen käytettävissä.”

Euroopan parlamentin jäsenyyden ja presidenttiehdokkuuden yhdistäminen ei Kyllösen mielestä ole mahdotonta, vaikka vaalikampanja vie oman aikansa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kotimaata en ole hyljännyt näiden kahden ja puolen vuoden aikana, vaan kiertänyt kaikki vihreät viikot maakunnissa. Ei se paljon tavallista arkea muuttaisi.”

Kyllönen tosin sanoo, että EU:n taholta on tiukennettu sääntöjä, missä parlamentin jäsen voi kiertää ja mihin osallistua. ”Se on tiukemman haavin alla.”

Kyllösen päätös selkeyttää vasemmistoliiton tilannetta. Puheenjohtaja Li Andersson on sanonut tarvittaessa harkitsevansa presidenttiehdokkuutta, mutta Kyllösen ilmoituksen jälkeen hänen ei tarvitse.

”Nyt ei tarvi väkipakolla ketään laittaa”, Kyllönen sanoo.

Andersson iloitsi twiitissään perjantaina Kyllösen suostumuksesta, mutta lisäsi että päätöksen tekee puoluevaltuusto.

Puolueen entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi, että ei voi harkita presidenttiehdokkuutta koska hän on puolueen pormestariehdokas ja keskittyy kuntavaaleihin.

”Olisi kummallista tässä tilanteessa olla myös presidenttiehdokas.”

Puolueen aikataulu tuli hänelle yllätyksenä. Hän olisi halunnut pohtia presidenttiehdokkuutta kuntavaalien jälkeen, koska häntä on pyydetty tehtävään.

Kuntavaalit on huhtikuussa, mutta vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsee presidenttiehdokkaan sitä ennen.

”Hyvä, että Merja on kiinnostunut”, Arhinmäki sanoo.

Kyllönen on syntynyt Suomussalmella 25. tammikuuta 1977. Hän oli vasemmistoliiton kansanedustaja 2007–2014 ja liikenneministeri 2011–2014.

Euroopan parlamentissa hän on GUE/NGL-vasemmistoryhmän jäsen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Presidentinvaalit
  • Vasemmistoliitto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    2. 2

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    3. 3

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    6. 6

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    7. 7

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    10. 10

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää