Valikko
Politiikka

Presidentti Niinistö HS:lle: Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden kehittyminen yhä arvoitus

Pipolätkäturnauksessa pelitaitojaan esitellyt presidentti Sauli Niinistö sanoo, ettei Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi vaikuta Suomen mahdolliseen liittymiseen sotilasliitto Naton jäseneksi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Donald Trumpin noustua Yhdysvaltain presidentiksi on yhä täysi arvoitus, miten Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet kehittyvät.

”Se lienee avoin kaikille, myös meille. Aika paljon on kuultu mielipiteitä kummastakin päästä, Washingtonista ja Moskovasta, niitä leimaa tietynlainen lähestymisvaihe, että otetaan enemmän kontaktia ja katsotaan, mihin se johtaa.”

HS haastatteli Niinistöä lauantaina Helsingin Kalliossa järjestetyn Save Pond Hockey -pipolätkätapahtuman yhteydessä. Niinistö oli kutsuttu tapahtumaan juhlavieraaksi. Hän myös pelasi yhden ottelun Käpylä Maanantai -nimisen joukkueen riveissä.


Niinistö matkustaa ensi viikon lopulla Saksan Münchenissa järjestettävään turvallisuuspoliittiseen konferenssiin. Hän pitää konferenssia ”äärimmäisen mielenkiintoisena” nimenomaan Yhdysvaltojen vallanvaihdon takia. Niinistö ei odota Yhdysvaltain turvallisuuspoliittisesta linjasta vielä kovin konkreettisia vastauksia.

”Veikkaan, että siellä tullaan hahmottelemaan sitä sektoria, missä tullaan liikkumaan. Veikkaan, että se sektori on kapeampi kuin mitä nyt puheista voisi päätellä. Se kapeus on tässä tapauksessa nimenomaan positiivinen ilmaus”, Niinistö sanoo.

Trump on puhunut presidenttikautensa ja sitä edeltävän kampanjansa aikana kovin sanoin etenkin Kiinasta. Hän perääntyi kuitenkin torstaina kaikkein tulenarimmasta kannastaan ja lupasi puhelimessa Kiinan presidentille Xi Jinpingille, että Yhdysvallat kunnioittaa vastedeskin niin sanottua yhden Kiinan politiikkaa.

Se tarkoittaa sitä, että Kiinaksi tulkitaan nimenomaan Manner-Kiina eli Kiinan kansantasavalta.

”Viimeinen puhelu näyttää rauhoittavan tunteita siinä suhteessa”, Niinistö arvioi.

Niinistön mukaan Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei vaikuta Suomen mahdolliseen liittymiseen sotilasliitto Naton jäseneksi.

”Tilanne on juuri täsmälleen sama kuin mitä se on ollutkin. Se ei ole optio, mutta se on meidän oma tahtomme pitää mahdollisena hakea Naton jäsenyyttä.”

Niinistö sanoi, ettei myöskään Suomen halu hakea tai olla hakematta Naton jäsenyyttä ole muuttunut Trumpin valinnan jälkeen.

”Jos joku haluaa ennustettavuutta sen suhteen, mitä siinä sitten kävisi, niin ei mikään ole muuttunut.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvallisuuspolitiikka
  • Nato
  • Sauli Niinistö

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    2. 2

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    3. 3

      Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

    4. 4

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    5. 5

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    6. 6

      Nääntynyt kuutti pelastettiin pihalta Raaseporissa – toimitettiin Korkeasaareen toipumaan

    7. 7

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    8. 8

      Cheekin ja Elastisen mahtipontinen areenashow potki räntävapun unholaan

    9. 9

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    10. 10

      Suihkukoneesta irtosi rengas kesken lennon – video näyttää, kuinka kone laskeutui kipinöiden kiitotielle Floridassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    3. 3

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    4. 4

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    5. 5

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    6. 6

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    7. 7

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    8. 8

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    9. 9

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    10. 10

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    4. 4

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää