Politiikka

Ministeriö: Kaikki hiihtoloman lentoliikennettä uhanneet työtaistelut lykätty – Ilmailualan unioni tulkitsee toisin

Ministeriö tiedotti asiasta keskiviikkoiltana sen jälkeen, kun IAU oli aiemmin kertonut, ettei kaikkia Airprota koskevia työtaisteluja ole siirretty.

Työ- ja elinkeinoministeriön päätös siirtää hiihtoloman lentoliikennettä uhanneita työtaisteluja kahdella viikolla eteenpäin koskee kaikkia Ilmailualan unionin (IAU) ilmoittamia työnseisausuhkia, kertoo ministeriö tiedotteessaan.

Ministeriö tiedotti asiasta keskiviikkoiltana sen jälkeen, kun IAU oli aiemmin kertonut, ettei kaikkia Airpro-yhtiötä koskevia työtaisteluja ole siirretty. Airpro tuottaa lentoasemapalveluita, ja sen suuriin asiakkaisiin kuuluu muun muassa lentoyhtiö Norwegian.

IAU puheenjohtajan Juhani Haapasaaren mukaan ammattiliitto ei ole saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä ilmoitusta kaikkien työtaistelujen lykkäyksestä.

”Ministeriö lähettänee meille sitten uuden ilmoituksen, jos heillä on siihen halua. Maanantaina he ilmoittivat meille perjantaille kello 14 suunnitellun turvatarkastusta koskevan työtaistelun siirtämisestä. Muista työtaisteluista he eivät ole ilmoittaneet yhtään mitään.”

IAU:n mukaan kaksi muuta perjantaille suunniteltua työtaistelua etenee näillä näkymin ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Kello 15–18 lakossa olisivat Airpron matkustajapalvelujen työntekijät, ja kello 16–19 aula- ja ramp-toiminnoista vastaavat työntekijät.

Aula- ja ramp-toimintoihin kuuluu matkatavaroiden käsittelyä, lentokoneiden siirtelyä sekä vesi- ja WC-tilojen kunnossapitoa.

Ministeriö tyrmää IAU:n tulkinnan:

”IAU on ilmoittanut kunkin päivän työnseisausuhasta yhdellä ilmoituksella, ja ne katsotaan kukin yhdeksi työtaisteluksi. Työ- ja elinkeinoministeriön päätös koskee siten kaikkia porrastetusti alkavaksi ilmoitettuja työnseisausuhkia”, ministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Kiista koskee Airpro-yhtiötä, jonka kanssa IAU ja ammattiliitto Pro haluaisivat solmia oman työehtosopimuksen. Airprolla on voimassa oleva työehtosopimus JHL- ja Pardia-liittojen kanssa.

IAU ja Pro irrottautuivat aikaisemmasta työehtosopimuksesta viime vuoden lopulla.

Oikeus- ja työministeriö Jari Lindström (ps) siirsi maanantaina IAU:n ja ammattiliitto Pron työtaisteluita kaksi viikkoa eteenpäin. Siirrot koskevat IAU:n tulkinnan mukaan vain turvatarkastustoimintaa.

Haapasaaren mukaan liitto ei vastusta ministeriötä, mutta haluaa kirjallisen ja selväsanaisen ilmoituksen kaikkien lakkojen siirrosta. Julkinen tiedote ministeriön verkkosivuilla ei IAU:lle riitä.

”Ministeriöllä oli ehkä aiemmassa ilmoituksessaan virhe tai he ovat muuttaneet mieltään. Jos tulee uusi ilmoitus, katsomme asiaa sitten uudestaan.”

Lentoliikenteen lakonuhkien sovittelu jatkuu torstaiaamuna kello 10.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lentoyhtiöt
  • Lakko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    4. 4

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    5. 5

      Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986

    6. 6

      Hillary Clinton: Donald Trumpin käytös vaaliväittelyssä ahdisti – halusi sanoa ”peräänny, senkin hyypiö”

    7. 7

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    8. 8

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Turun puukotuksiin reagoitiin vahvasti mediassa ja somessa – osa meni överiksi, listasimme räikeimmät ylilyönnit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    9. 9

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    10. 10

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    11. Näytä lisää