Valikko
Politiikka

Eduskunta hylkäsi sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisen äänin 120–48 – Katso, miten edustajat äänestivät tällä kertaa

Yhä useampi kansanedustaja vaatii kansalaisaloitelakia muutettavaksi.

Eduskunta hylkäsi äänin 120–48 kansalaisaloitteen, jolla pyrittiin kumoamaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Avioliittolaki tulee siten voimaan sovitusti maaliskuun alussa.

Aito avioliitto -kansalaisaloite olisi halunnut säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä ja kumota sukupuolineutraalin avioliittolain, joka sallii avioliitot homopareille. Sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin 2014 kansalaisaloitteen pohjalta.

Hallituspuolueista varsinkin keskustan ryhmä hajosi äänestyksessä. Kaksi kolmesta keskustan edustajasta ei kuitenkaan halunnut enää kaataa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Ryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi ja entinen ministeri Tapani Tölli kuitenkin äänestivät Aito avioliitto -aloitteen puolesta.

Enemmistö alistui näkemykseen, että hyväksytyn kansalaisaloitteen kaataminen toisella kansalaisaloitteella olisi ollut merkki vastuuttomasta ja poukkoilevasta politiikasta. Tätä mieltä on ollut pääministeri Juha Sipilä, joka ei ollut äänestyksessä paikalla.

Perussuomalaisten ryhmästä lähes kaikki puheenjohtaja Timo Soinia myöten äänestivät Aito avioliitto -kansalaisaloitteen puolesta. Oppositiosta kristillisdemokraatit tukivat. Kokoomuksesta vain Susanna Koski ja Sdp:stä Harry Wallin tukivat kansalaisaloitetta.

Vihreät, vasemmistoliitto ja Rkp torjuivat Aito avioliitto -kansalaisaloitteen yksimielisesti.

Kun sukupuolineutraalista avioliittolaista äänestettiin viimeksi syksyllä 2014, laki tuli hyväksytyksi varsin niukasti äänin 105–92.

Juttu kansalaisaloitteista jatkuu taulukon jälkeen.



Torstai-iltana salissa käyty keskustelu paljasti sen, että kansalaisaloitelain muuttamiselle on selvä tarve. Lakivaliokunta totesi Aito avioliitto -kansalaisaloitteesta tehdyssä mietinnössä, että hyväksyttyjen lakien kumoamiseen tarkoitetuista kansalaisaloitteista voi tulla vasta-aloitteiden kierre.

Sekä lakivaliokunta että perustuslakivaliokunta olivat sitä mieltä, että Aito avioliitto -kansalaisaloite ”ei hyvin sovi yhteen sen kansalaisaloitteen säätämisvaiheessa esitetyn tarkoituksen kanssa, että kansalaisaloitteella tuodaan uusia aiheita poliittiseen keskusteluun”.

Moni kansanedustaja oli myös valmis tarkastelemaan sitä, pitäisikö vaadittavaa 50 000 allekirjoittajan määrää nostaa ennen kuin asia tulee eduskunnan käsittelyyn.

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas) on jättänyt lakialoitteen, jossa hän esittää kansalaisaloitteita koskevaa lainsäädäntöä muutettavaksi siten, että kansalaisaloitteet eivät raukeaisi vaalikauden loppuessa.

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuukan aviomiehen kuolema paljasti leskirouvalle jättiomaisuuden – Nordea tarjosi neuvojaan ja yhtäkkiä rahat hupenivat

    2. 2

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    3. 3

      Pahoinpitelyn silminnäkijänä minut haastettiin todistajaksi – oikeus kertoi nimeni syytetyille, ja pelkään nyt kostoa

    4. 4

      Palkittu kerrostalo osoittautui seulaksi Helsingin Jätkäsaaressa – kukaan ei tiedä, mistä vesi vuotaa ihmisten koteihin

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      Kelan maksujen takkuaminen aiheuttaa jo ongelmia vuokrien maksamisessa – ”Moni on kertonut, että nyt on häätöuhka päällä”

    7. 7

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    8. 8

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    9. 9

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    10. 10

      Timo Soini ei kannata maksutonta varhaiskasvatusta: ”Miksi vuorineuvosten mukuloille pitäisi olla maksuton päivähoito?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa – Niinistö: ”Isännöimme ilomielin, mutta pitää olla myös jotain sanottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    8. 8

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    11. Näytä lisää