Politiikka

Kokoomus toivotti tervetulleeksi perussuomalaisten hylkäämän ehdokkaan, jonka kirjoittelu osoittautui rasistiseksi – tervetulotoivotus peruttiin

Kuntavaaliehdokkaiden seulonta on täydessä käynnissä. Rasistinen meuhkaaminen ja räävitön kirjoittelu voivat tukkia tien. Kokoomus joutui kiusalliseen tilanteeseen Lahdessa.

Kokoomuksen Lahden kunnallisjärjestö päättää tämän viikon torstaina, pitääkö se voimassa aiemman päätöksensä ottaa kuntavaaliehdokkaaksi perussuomalaisten kuntavaltuutetun Kalle Aaltosen.

Monella paikkakunnalla on meneillään kiivasta loikkimista puolueesta toiseen nyt vaalien alla. Aaltosen hakeutuminen kokoomukseen johtuu siitä, että Lahden perussuomalaiset eivät huolineet häntä ehdokkaaksi.

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen ehti viime viikolla jo toivotella loikkarin tervetulleeksi, kunnes puolueessa katsottiin tarkemmin muun muassa Aaltosen Facebook-kirjoittelua. Pesosen sosiaalisessa mediassa antamat tervetulotoivotukset on sittemmin poistettu.

Aaltonen on muun muassa kirjoittanut Ruotsin raiskaustilastojen ”alkavan muistuttaa Afrikkaa” ja kertonut, että Ruotsissa poliisit eivät voi mitään ”mamu-lähiöissä rikollisille”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuosi sitten Aaltonen kirjoitti muun muassa, että ”ei ole myöskään mikään salaisuus, että moni ulkomaalainen, joka on halunnut jäädä Suomeen, on harrastanut ns. ’rojut ränniin’– tai ’minä rakastaa sinua mennaan naimisiin’ -taktiikkaa saadakseen jäädä tänne.”

Kokoomuksen Lahden kunnallisjärjestön puheenjohtaja Maritta Vuorinen veikkaa, että Aaltonen ei tule olemaan kokoomuksen ehdokaslistalla enää torstain jälkeen.

Edellinen, hyväksyvä päätös tehtiin Vuorisen mukaan pitkällisen keskustelun jälkeen ja lippuäänestyksellä.

”Siinä eivät kaikki asiat olleet tiedossa, mitä sitten on näköjään paljastunut”, Vuorinen sanoo.

Aaltonen on Lahdessa tunnettu poliitikko, jota on luonnehdittu paikallisessa lehdessä Etelä-Suomen Sanomissa muun muassa ”kohuvaltuutetuksi”. Hän on käyttänyt karkeaa kieltä muun muassa kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orposta.

Aaltonen itse sanoo, ettei hänestä saa rasistia tekemälläkään eikä hän hyväksy rasisteja. Hän kertoo olevansa mielipiteiltään maahanmuuttokriittinen, mutta myös valmentavansa maahanmuuttajataustaisia urheilijoita.

Janne Pesonen sanoo, että kokoomuksessa ei hyväksytä millään tavalla ja millään tasolla ”rasistista meuhkaamista”.

”Meillä on selkeät pelisäännöt, joihin kaikki ehdokkaaksi kelpuutettavat joutuvat sitoutumaan”, Pesonen sanoo.

”Meillä on kaikenlaisia tulijoita tässä, ja on paikallisyhdistystoimijoiden vastuulla selvittää ihmisten taustat ja arvioida heidän soveltuvuutensa ehdokkaaksi. Paikallistoimijat ovat toimivaltaisia ehdokasasettelun osalta, eikä puoluetoimistolla ole varsinaisesti roolia”, Pesonen sanoo.

Pesosen mukaan puoluetoimisto ei voi estää lahtelaisia ottamasta ehdokasta, joka on julkisuudessa tunnettu kyseenalaisista asiayhteyksistä tai jonka menneisyydestä ilmenee esimerkiksi rasistista kielenkäyttöä.

”Mutta voidaan kyllä näkemystä esittää”, Pesonen sanoo.

Kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta vaativat kuntavaaliehdokkaitaan sitoutumaan rasismia ja vihapuhetta vastaan. Sanamuodot ehdokassitoumuksissa vaihtelevat, mutta rasistinen puhe tuomitaan.

Ehdokkaiden seulontaa eri syistä on menossa muissakin puolueissa kuin kokoomuksessa. Esimerkiksi perussuomalaiset raakkasivat listaltaan Salossa nykyisen varavaltuutettunsa Jani Salomaan.

Päätös oli Salon seudun perussuomalaisten puheenjohtajan Sanna Leivosen mukaan yksimielinen, ja syynä oli luottamuspula.

Leivosen mukaan Salomaan pitää erota perussuomalaisista, jos hän aikoo mennä jonkin toisen puolueen listalle ehdokkaaksi.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi viime vuonna Salomaalle potkut luottamustoimestaan käräjäoikeuden lautamiehenä. Syynä oli ”räävitön ja solvaava” nettikirjoittelu.


Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, että paikallisyhdistysten hallitukset asettavat ehdokkaat, ja vastuu päätöksestä on paikkakunnalla.

”Hehän sen parhaiten tietävät, miten yhteistyö on sujunut. Heillä on itsemääräämisoikeus ehdokasasettelussa. Jos on jotain tosi erityistä, kuten esimerkiksi se, että istuva valtuutettu ei olisikaan pääsemässä listalle, niin meidän ohjeistuksen mukaan puoluetoimistoa pitää konsultoida”, Slunga-Poutsalo sanoo.

Slunga-Poutsalon mukaan istuvien valtuutettujen heittäminen ulos listalta on ollut poikkeuksellista.

”Meidän yhdistyksemme ovat oppineet hyvin neljän viime vuoden aikana, minkälaiset jäsenet ja ehdokkaat ovat sitoutuneita puolueeseen”, Slunga-Poutsalo sanoo.

Hänen mukaansa vuoden 2012 kuntavaalien alla perussuomalaisiin tuli ”hirvittävän paljon” ehdokkaita, jotka käyttivät perussuomalaisten eduskuntavaalimenestystä hyväkseen.

Slunga-Poutsalon mukaan paikallisyhdistys tekee ehdokkaan kanssa sopimuksen, jossa edellytetään asiallista käyttäytymistä. Rasistista puhetta ei mainita erikseen.

”Me emme ala erikseen kieltämään, että tuota ei saa sanoa ja tuota ei saa tehdä. Luotamme siihen, että yhdistyksillä ja meille ehdokkaiksi pyrkivillä olisi jonkinlainen käyttäytymismalli olemassa. Ehdolla olevat kantavat itse vastuun tekemisistään, ei tässä missään päiväkodissa olla.”

Salon seudun perussuomalaisten puheenjohtaja Leivonen sanoo paikallisyhdistyksen tarkistavan ehdokkaiden taustoja muun muassa googlettamalla ja vilkaisemalla Facebook-profiilin sisältöä.

”Kyllä meillä kirjoitetaan rasistista mielipidettä, eikä me sellaisesta olla . . . niin kauan kuin se pysyy tietyissä raameissa, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin”, Leivonen sanoo.

Ehdokkaaksi kuntavaaleihin ei myöskään pääse, jos perussuomalainen puoluekaan ei ole hyväksynyt jäsenekseen. Näinkin kävi Salossa yhdessä tapauksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Puolueet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Helsingissä kadonnut 26-vuotias intialainen löytyi kuolleena merestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Annikki Tähden Suomen ensimmäisten kultalevyjen kokoelma päätymässä valtiolle ja voi hajota – ”Jos valtio huutokauppaa ne, saattaa saada muutaman tonnin”
    3. Sipilä vie kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa Macronin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – maiden johtajat tapaavat tänään
    4. Poliisi nimesi Lontoon metron pommi-iskusta epäillyn
    5. Helsingin barokkiorkesteri viettää 20-vuotisjuhliaan laajentamalla romantiikan ajan ohjelmistoon
    6. Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa
    7. Pianotaiteilija Maria João Pires konsertoi Suomessa ja lanseeraa samalla pianonsoiton mobiilisovelluksen
    8. Suora lähetys noin kello 16.15: Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    9. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    10. Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”
    11. Rempseät loimaalaisrouvat Hansu ja Pirre saatiin viimein teatterilavalle – Hahmot lumoavat suoralla yleisökontaktilla ja roisilla puheella
    12. Näytä lisää