Valikko
Politiikka

Jos hallitus saisi jyrätä Helsingin päätöksen, Malmin lentokenttä säästyisi – Kansanedustaja Kaikkonen: ”Vetoan Helsingin päättäjiin, muuttakaa mielenne”

Hallitus on valmis pelastamaan Malmin lentokentän, jos sopimus Helsingin kaupungin kanssa syntyy. Näin sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) torstaina eduskunnassa.

Sipilä sanoi, että hallituksen vuonna 2014 tekemä päätös luovuttaa kentän hallinta Helsingin kaupungille oli virhe.

Hallitus on selvittänyt oikeuskanslerin kanssa onko sopimus mahdollista purkaa, mutta Sipilän mukaan ”se osoittautui mahdottomaksi”.

”Maanvaihdon kautta on etsitty vapaaehtoista tietä, eikä se ole johtanut mihinkään. Kaupunki ei ole valmis maanvaihdon tiehen”, Sipilä sanoi.

Toinen vaihtoehto olisi purkaa tehty luovutussopimus. Sipilä kuitenkin sanoi, että Helsinki on ollut haluton pääsemään asiassa ratkaisuun.

Myöhemmin illalla valtiovarainministeri ja hallituspuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi viestipalvelu Twitterissä, että ”hallituksessa ei ole sovittu Malmin päätöksen perumisesta”.

”Nyt käsitellään eduskunnassa kansalaisaloitetta aiheesta”, Orpo kirjoitti.

Hallitus päätti kehysriihessä keväällä 2014 valtion vetäytymisestä toimintoineen Helsinki-Malmin lentopaikalta ”asuinrakentamisen edellytysten parantamiseksi Helsingin seudulla”.

Eduskunta keskusteli torstai-iltana kansalaisaloitteesta, joka tähtää kentän säilyttämiseen. Asia menee liikenne- ja viestintävaliokuntaan mietintöä varten.

Kentän säilyttäminen ilmailukäytössä sai yksimielisen tuen paikalla olleilta edustajilta. Kaikkein voimakkaimmin kenttää puolustivat perussuomalaiset ja keskusta. Asuntorakentamisen puolustajia ei salissa näkynyt.

Jos eduskunta saisi päättää Helsingin ohi, kenttä säästyisi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ihmetteli Helsingin kaupungin kantaa. ”Eikö siellä nähdä kentän voimavaraa? Vetoan Helsingin päättäjiin, muuttakaa mielenne.”

Perussuomalaisten Tom Packalén syytti kentän tuhoamisesta vihervasemmistoa. Vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat eivät osallistuneet keskusteluun.

Parhaana ratkaisuna kentän säilyttämiseksi pidettiin maanvaihtoa Helsingin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mistä valtio luovuttaisi kaupungille maata. Santahaminassa valtiolla on merkittävä maanomistus, mutta vaihtoehtoa ei mainittu.

Myös Rkp ja kristillisdemokraatit puolustivat kentän säilyttämistä, kokoomuksestakin muun muassa Jaana Pelkonen ja lentokentän ystäviin kuuluva Timo Heinonen.

”En näe järkevää syytä miksi se pitäisi lopettaa. Jos lopettaminen etenee, teemme peruuttamattoman virheen”, hän sanoi.

Valtio voisi hankkia kentän alueen omistukseensa myös pakkolunastamalla sen kaupungilta. Alueelle on suunniteltu 1,2 miljoonaa kerrosneliömetriä rakentamista.

Käypä lunastuskorvaus liikkuu sadoissa miljoonissa euroissa. Tähän hallitus ei ole halukas.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk) korosti, että pallo on nyt Helsingin kaupungilla. Kunnallista itsehallintoa puolusti myös Joona Räsänen (sd).

”Helsingin kaupungin päätöksen varaan tätä asiaa ei voi jättää. Eduskunnan täytyy saada vaikuttaa asiaan”, perussuomalaisten Kaj Turunen vastusti.

Hallituksen mukaan Malmi on koko Suomen asia ja siksi on perusteltua, että asia käsitellään eduskunnassa. Uusi kansanedustaja Pekka Puska (kesk) rohkeni heti puhumaan ja sanoi, että kyse ei ole tavallisesta kaava-asiasta, vaan ”merkittävästä kansallisesta asiasta”.

Eero Heinäluoma (sd) haistoi keskustelussa kuntavaalien läheisyyden. Hän kysyi hallitukselta mitä se aikoo tehdä Malmilta siirrettyjen toimintojen palauttamiseksi Malmille, ja mitä suunnitelmia hallituksella on?

”Asialle ei todellisuudessa tehdä mitään”, hän vastasi itse.

Antti Kaikkosen mukaan valtio ei voi tehdä päätöksiä toimintojen palauttamiseksi ennen kuin Helsinki ”muuttaa asentoaan”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Malmin lentokenttä
  • Hallitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    2. 2

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    3. 3

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    4. 4

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    5. 5

      Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”

    6. 6

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    7. 7

      Supikoira levittää loisia, lisääntyy ärhäkästi ja tuhoaa lintuja – tällainen on EU:n mustalle listalle päätynyt Suomen tuhoisin vieraslaji

    8. 8

      Teknologia­teollisuuden Inkeroinen MT:lle: Vientiliittojen neuvottelut ajoivat taas karille – ”Realismia on todeta, ettei Suomen malli toteudu”

    9. 9

      Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

    10. 10

      Kansanedustaja Juha Pylväs piti kahdessa vuodessa kuusi puheenvuoroa: ”En jaksa puhua diipadaapaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    5. 5

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    6. 6

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    7. 7

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    8. 8

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää