Politiikka

Perussuomalaisten Niinistö ja Terho ilmoittavat maanantaina puheenjohtaja-aikeistaan – HSTV näyttää Terhon tiedotustilaisuuden suorana lähetyksenä klo 12

Jussi Halla-Ahon aikeista ei ole vielä varmuutta. Aiemmin hän on arvellut ”hyvin todennäköisesti” asettuvansa ehdolle.

Puolustusministeri Jussi Niinistö aikoo ilmoittaa maanantaina iltapäivällä, lähteekö hän kisaamaan perussuomalaisten puheenjohtajan paikasta.

Niinistö on maanantaina työmatkalla Brysselissä.

Nykyinen puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti sunnuntaina, ettei ole enää käytettävissä kesäkuun puoluekokouksen jälkeen.

Niinistö pistäytyi sunnuntaina Helsingin Perussuomalaisten tilaisuudessa Hakaniementorilla. Hän kerto, että päätös puheenjohtajaehdokkuudesta on hautumassa ja ratkaisuun vaikuttaa ”kokonaisharkinta”. Niinistö otti kantaa myös vuoden 2018 presidentinvaaleihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Se tarkoittaa puolueen tasolla sitä, että minun mielestäni tässä tilanteessa perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja tulisi olla myös puolueen ehdokas tulevissa presidentinvaaleissa”, hän sanoi.

Niinistö aikookin maanantaina kertoa myös, pyrkiikö hän Suomen presidentiksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoo päätöksestään maanantaina järjestettävässä tiedotustilaisuudessa. HSTV näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä klo 12.

Terho ja Niinistö tuskin lähtevät molemmat ehdolle. Niinistö ei vielä suoraan kertonut, miten Terhon huominen ilmoitus puheenjohtajaehdokkaaksi lähtemisestä vaikuttaa hänen ratkaisuunsa.

”Kaikki liittyy kaikkeen, se on selvä”, hän muotoili.

Halla-ahoon nihkeästi suhtautuva puolue-eliitti saattaa mieluiten asettautua vankasti yhden ehdokkaan taakse, joka on siis todennäköisesti joko Terho tai Niinistö.

Puolueen oikeaa laitaa edustava Halla-aho on aiemmin ilmoittanut pyrkivänsä puheenjohtajaksi ”hyvin todennäköisesti”.

Niinistön mukaan Soinin puheenjohtajuudesta luopuminen on puolueen historian suurimpia murroksia. Hänellä oli asiasta ennakkotieto.

Niinistö toivoi, että perussuomalaisten hallitusyhteistyö jatkuu ja Soini voisi jatkaa edelleen ulkoministerinä.

”Sehän on pitkälle henkilökemiakysymys”, hän sanoi.

Niinistö ei halunnut lähteä erittelemään vielä tulevien ehdokkaiden linjaeroja.

Eduskunnan puhemies Maria Lohela kertoi Ylen mukaan maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina, ettei aio hakea perussuomalaisten puheenjohtajaksi

 

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perussuomalaiset
  • Timo Soini

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    2. 2

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    3. 3

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    4. 4

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    7. 7

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    8. 8

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    9. 9

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    10. 10

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää