Politiikka

Valtiovarainministeri Orpo: Ministerimäärän vähentämisellä ei saavutettu haettuja hyötyjä

Sekä keskusta että kokoomus ovat valmiita keskustelemaan ministereiden lisäämisestä. ”Mutta mitään päätöksiä ei ole tehty”, pääministeri Sipilä sanoi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) myöntää, että ministerimäärän vähentäminen Juha Sipilän hallituksessa ei ollut hyvä ratkaisu.

”Sillä ei välttämättä saavutettu sellaisia hyötyjä kuin haettiin”, Orpo sanoi tiistaina eduskunnassa.

Sipilän hallituksessa on 14 ministeriä, mikä kolme vähemmän kuin edellisessä hallituksessa. Ministerimäärän vähentäminen oli hallitusneuvotteluissa Sipilän vaatimus. Tarkoitus oli tiivistää hallituksen työskentelyä ketterämmäksi ja kollegiaalisemmaksi.

”Minusta olisi parempi, että jokaisessa ministeriössä olisi selkeästi oma vastuuministeri”, Orpo sanoi.

Sipilän hallituksessa on useampikin monen ministeriön ministeri. Esimerkiksi Jari Lindstöm (ps) toimii työ- ja oikeusministerinä, Kimmo Tiilikainen (kesk) puolestaan ympäristö- sekä maa- ja metsätalousministerinä.

”Selvää on se, että pienempi ministerien määrä lisää selkeästi jäljellä olevien ministereiden työmäärää. Meillä on tiettyjä ministereitä, joilla on todella paljon tehtävää”, Orpo sanoi.

”Olen tässä asiassa aika joustava”, pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi tiistaina eduskunnassa. Sipilä kertoi, että hallituksessa on ministerimäärän kasvattamisesta on neuvoteltu kahteen otteeseen: viimeksi tammikuussa ja sitä ennen syyskuussa.

”Tiedän, että jotkut ministerit ovat aika lujilla. Mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Katsotaan nyt”, pääministeri sanoi.

Luonteva paikka ministerimäärän kasvattamiseen olisi huhtikuun kehysriihi. Sipilä ei sitä kuitenkaan vahvista. ”Katsotaan nyt”, hän sanoi.

Keskustelu ministerimäärästä on taas virinnyt viime päivinä sen jälkeen, kun ulkoministeri Timo Soini ilmoitti luopuvansa perussuomalaisen puheenjohtajuudesta kesäkuun puoluekokouksessa. Soini haluaisi jatkaa ulkoministerinä, mutta samaan aikaan myös hänen seuraajalleen pitäisi saada ministerinsalkku.

Pääministeri Sipilän mukaan keskustelut ministerimäärän kasvattamisesta lähtevät kuitenkin vain ja ainoastaan ministereiden liiallisesta työtaakasta. ”Ei mistään muista lähtökohdista”, Sipilä sanoi.

Kokoomuksen Petteri Orpokaan ei vielä halua ottaa selvää kantaa ministerimäärän lisäämiseen.

”Hallituspuolueet neuvottelevat keskenään ja pohtivat, mikä olisi hyvä ratkaisu. Sille ei ole vielä ollut riittävästi aikaa”, Orpo sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hallitus
  • Juha Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    5. 5

      Varokaa ansaa: ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    6. 6

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    7. 7

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    8. 8

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    9. 9

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    10. 10

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää