Politiikka

Joukko hallituspuolueiden kansanedustajia kapinoi alkoholilain uudistusta vastaan – Saarikko väläyttää omantunnon äänestystä eduskunnassa

Tuleva peruspalveluministeri, kansanedustaja Annika Saarikko ei lähde arvioimaan, voiko kannanotto johtaa jopa koko lainuudistuksen kaatumiseen.

Iso joukko päähallituspuolueen keskustan kansanedustajia on ryhtynyt vastustamaan hallituksen esittämää alkoholilain uudistamista, joka muun muassa toisi limuviinat ja nelosoluen ruokakauppoihin.

Kaikkiaan 28 kansanedustajaa vaatii, että hallituksen on huomioitava lakiluonnoksen lausuntokierroksella saama kriittinen palaute. Kannanoton allekirjoittaneista kansanedustajista puolet eli 14 on päähallituspuolue keskustan kansanedustajia.

Tuleva peruspalveluministeri, kansanedustaja Annika Saarikko (kesk) sanoo, että monen keskustalaisedustajan allekirjoittama kannanotto ei yllätä. Puolueen eduskuntaryhmä hyväksyi lakipaketin päälinjat vasta äänestyksen jälkeen.

”Keskustan eduskuntaryhmässä alkoholilaki on ollut hyvin voimakkaasti mielipiteitä jakava aihe. Ryhmä hyväksyi neuvottelutuloksen äänestämällä. Sellaista kuvitelmaa ei varmasti ole missään vaiheessa ollut, että tämä olisi ryhmällemme helppo laki läpivietäväksi.”

”On kuitenkin huomattava, että kannanotto koskee vain paria kipukohtaa, jotka koetaan kansanterveydellisistä syistä ongelmallisimmiksi. Ymmärtääkseni kukaan ei kuitenkaan halua koko lain kaatuvan”, Saarikko lisää. Hän on myös toiminut keskustan pääneuvottelijana alkoholilain uudistuksessa.

Saarikko ei lähde arvioimaan, voiko kannanotto johtaa jopa koko lainuudistuksen kaatumiseen.

”Meillä on vuoden takainen poliittinen sopu hallituspuolueiden välillä tästä kokonaisuudesta ja lakiesitys on määrä antaa keväällä.”

”Ratkaisevaa varmasti on, onko tämä niin sanottu omantunnon vapauskysymys eduskuntaäänestyksissä. Tämän päätöksen tekevät hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Monesti aiemmin alkoholiin liittyvät kysymykset ovat olleet juuri niin sanottuja omantunnon asioita”, Saarikko toteaa.


Saarikko ei yllättyisi, jos eduskuntakäsittely venyisi vielä syksyyn sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) uudistuksen aiheuttaman työpaineen vuoksi.

”Vaikka hallitus saisi lain eduskuntaan kevätkaudella, lakiesitys pitää ehtiä käsitellä myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Valiokunnassa on jo nyt pöydällä sote-uudistuksen tuhatsivuinen rakennelaki ja valinnanvapauslaki on vasta tulossa”, Saarikko muistuttaa.

Kriittisen kannanoton julkistusajankohtaa selittää Saarikon mukaan se, että yhteenveto lakiuudistuksen lausunnoista julkistettiin eilen torstaina.

Jo aiemmin hallituskumppanit perussuomalaiset ja kokoomus ovat epäilleet, että keskusta jarruttaa tahallaan lain valmistelua.

Lausuntokierroksella oli suurin piirtein yhtä paljon lakia puoltavia kuin sitä vastustavia kannanottoja.

Myös kolme kokoomuksen kansanedustajaa vaatii hallitusta etenemään suunniteltua hitaammin.

”Lausunnoissa tuli vahvasti esille huoli siitä, että esitys kohdentaa hyödyt alkoholielinkeinolle ja ulkoistaa haitat ja kustannukset julkisen sektorin kannettavaksi”, kansanedustajat sanovat kannanotossa.

”Kapinalliset” vastustavat limuviinojen ja vahvan oluen tuomista kappoihin.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet kansanedustajat Hannakaisa Heikkinen (kesk), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Sirkka-Liisa Anttila (kesk), Eeva-Johanna Eloranta (sd), Petri Honkonen (kesk), Susanna Huovinen (sd), Marisanna Jarva (kesk), Elsi Katainen (kesk), Niilo Keränen (kesk), Anneli Kiljunen (sd), Pauli Kiuru (kok), Hanna Kosonen (kesk), Antero Laukkanen (kd), Sanna Lauslahti (kok), Markus Lohi (kesk), Eeva-Maria Maijala (kesk), Merja Mäkisalo-Ropponen (sd), Mats Nylund (r), Aila Paloniemi (kesk), Mauri Pekkarinen (kesk), Aino-Kaisa Pekonen (vas), Pekka Puska (kesk), Tuomo Puumala (kesk), Päivi Räsänen (kd), Pertti Salolainen (kok), Martti Talja (kesk), Sari Tanus (kd) ja Tapani Tölli (kesk).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholipolitiikka
  • Eduskunta
  • limuviinat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    6. 6

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    7. 7

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Turun puukotuksien pääepäillyn vangitsemis­oikeudenkäynti alkoi – Muut epäillyt astelevat saliin yksi kerrallaan

    10. 10

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    5. 5

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    10. 10

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää