Politiikka

Sdp esitteli oman mallinsa perhevapaiksi – muistuttaa SAK:n ja kokoomuksen ehdotuksia

Sdp muuttaisi nykyisen kotihoidon tuen 600 euron vanhempainrahaksi, jota voisi saada vuoden ajan tai puolitettuna kahden vuoden ajan.

Sdp haluaa kasvattaa isien hoivavastuuta lapsista. Puolue ehdottaa perhevapaamallia, jossa isille olisi kiintiöity kolmen kuukauden ansiosidonnainen vanhempainraha.

Sdp:n tiistaina esittelemän mallin voi pelkistää 3+3+6-malliksi: kummallakin vanhemmalla olisi oikeus kolmen kuukauden ansiosidonnaiseen vapaaseen, minkä lisäksi mallissa on kuuden kuukauden vapaa, joka olisi mahdollista jakaa perheen itsensä valitsemalla tavalla.

Tämän lisäksi Sdp muuttaisi nykyisen kotihoidon tuen euromääräiseksi vanhempainrahaksi.

Ansiosidonnaisen vuoden päälle perheet saisivat kotihoidon tukea vastaavan vanhempainvapaavuoden, jonka aikana perheelle maksettaisiin kuukausittain 600 euron suuruista vanhempainrahaa.

Jujuna olisi joustavuus: euromääräistä vanhempainrahaa voisi käyttää vapaasti valittuina ajankohtina, kunnes lapsi olisi 10-vuotias. Se voitaisiin puolittaa vanhempien kesken ja jakaa eri pituisille ajoille niin, että tuen kokonaissumma säilyisi samana.

Lasta hoitava voisi saada esimerkiksi 24 kuukautta 300 euroa kuussa tai 12 kuukautta 600 euroa kuussa.

Nykyinen kotihoidon tuki on noin 340 euroa kuussa. Tuen päälle voi saada perheen tuloista riippuvaa hoitolisää sekä sisarkorotuksia, minkä lisäksi kotikunta voi maksaa päälle vielä kuntalisää.

Yksinhuoltaja voisi käyttää kaikki vapaajaksot.

Sdp:n malliin kuuluu myös äideille taattu 28 päivän äitiysraha, jota maksettaisiin ennen lapsen syntymää.

Perhevapaamallinsa ovat esitelleet viime aikoina jo muun muassa Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö SAK, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, kokoomus, vihreät, Rkp, vasemmistoliitto ja myös keskusta.

Keskusta jätti tosin osan yksityiskohdista auki: puolue pidentäisi sekä isille korvamerkittyä että yhteisesti jaettavaa kautta nykyisestä, mutta ei täsmentänyt kuukausimääriä. Äitien nykyisen 4,2 kuukauden kauden keskusta pitäisin ennallaan.

Sdp:n malli on ansiosidonnaisen vapaan osalta yksi yhteen sama kuin SAK:n ja kokoomuksen ehdottama malli.

Kotihoidon tuen korvaava tuki on Sdp:n mallissa kuitenkin pidempi: SAK ja kokoomus ehdottavat 800 euron tukea kuuden kuukauden ajaksi, Sdp siis 600 euroa vuoden ajaksi. Kummassakin mallissa tukea voisi venyttää pidemmälle ajalle puolittamalla sen.

Sdp:n mukaan puolueen malli olisi alkuvaiheessa kustannusneutraali eli se ei nostaisi järjestelmän kustannuksia nykyisestä. Tosin jos isät käyttäisivät oman kolmen kuukauden kiintiönsä, kustannukset nousisivat muutamia kymmeniä miljoonia euroja.

Sdp kertoo, että sen pitkän aikavälin tavoite on 16 kuukauden mittainen ansiosidonnainen vanhempainraha. Siihen edettäisiin asteittain pidentämällä sekä vanhemmille korvamerkittyjä päivärahajaksoja että vanhempien kesken jaettavaa jaksoa.

Perhevapaat ovat esillä hallituksen kehysriihessä huhtikuussa, joka on samalla hallituskauden puolivälitarkastelu. Hallitus on aiemmin puhunut, että kaikki kivet käännetään Suomen työllisyysasteen nostamiseksi.

Perussuomalaiset eivät halua koskea nykyiseen kotihoidon tukeen, joten perusteellinen uudistus tyssää siihen. Perussuomalaiset eivät ole esitelleet ajatuksiaan perhevapaista muuten kuin kertomalla, että nykyinen järjestelmä on hyvä.

Suomessa erityisesti nuorten naisten työllisyys on muun muassa Ruotsia alemmalla tasolla, minkä on arvioitu johtuvan Suomen perhevapaamalleista.

Nykyinen järjestelmä johtaa siihen, että lasta hoitaa useimmiten äiti, joka voi olla työmarkkinoilta pitkään poissa. Vanhempainvapaan jälkeen kotona voi olla kotihoidon tuella siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    9. 9

      Poliisi etsii Virolahdella kahta vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä miestä

    10. 10

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    3. 3

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    10. 10

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää