Politiikka

Sosiaali- ja terveysjohtajat eivät usko sote-uudistuksen onnistumiseen – ”Järjestelmästä tulee kallis ja sekava”

Suomen kuntien sosiaali- ja terveysalan johtajista vain seitsemän prosenttia luottaa siihen, että sote-uudistus vähentää ihmisten terveyseroja. Samoin seitsemän prosenttia vastanneista uskoo sote-uudistuksen toteutumiseen suunnitellussa aikataulussa.

Kuitenkin sote-uudistuksen arvioi hyväksi tai erittäin hyväksi 42 prosenttia vastaajista. Huonoksi tai erittäin huonoksi uudistuksen katsoi 36 prosenttia vastaajista.

Hallitus joutuu kovaan paineeseen täydentäessään valinnanvapauslainsäädäntöä. Valinnanvapauslain lausuntojen jättöaika päättyy tänään tiistaina. Niistä, kuten sosiaali- ja terveysjohtajille tehdystä kyselystäkin, paljastuu syvä epäluulo sote-uudistusta kohtaan.

Hallitus on luvannut täydentää valinnanvapauslakiesitystään lausuntokierroksen jälkeen ja tuoda lopullisen version eduskuntaan huhti-toukokuussa.

Kyselyn mukaan valinnanvapauden lisääminen voi johtaa kustannusten kasvuun. Yli puolet sote-johtajista eli 54 prosenttia katsoo, että valinnanvapauden lisääminen heikentää kustannusten hallintaa nykytilanteeseen verrattuna.

Sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita on ollut kustannusten säästäminen.

”Järjestelmästä tulee kallis ja sekava”, arvioi eräs johtaja avoimissa vastauksissa.

Sosiaali- ja terveysjohtajat eivät usko sote-uudistuksen vähentävän ihmisten eriarvoisuutta. Lähes puolet (47 prosenttia) on sitä mieltä, että palvelujen yhdenvertainen saatavuus valtakunnallisesti heikkenee. Eriarvoisuuden poistaminen on myös ollut yksi sote-uudistuksen tavoitteita.

Kolme neljästä johtajasta uskoo, että uudistus nostaa asiakasmaksuja. Toisaalta kaksi kolmesta uskoo, että palvelujen laatu paranee.

Julkisen sektorin aseman heikkenemistä ennakoi lähes 70 prosenttia vastanneista. Lähes 90 prosenttia uskoo, että valinnanvapaus parantaa yritysten asemaa palvelutuotannossa.

Kyselyyn vastasi 145 maamme sosiaali- ja terveysjohtajaa. Kyselyn toteuttanut Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu yli 280 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sote-uudistus
  • Sote
  • Valinnanvapaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      Sauli Niinistö korostaa maltillisen keskustelun tarvetta – Lue presidentin lausunto Turun iskusta kokonaisuudessaan

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kymen Sanomat: Poliisi etsii Vironlahdella kahta vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä miestä
    3. Lentopallomiehet voittoputki alla EM-kisoihin, Slovakia meni taas nurin – ”Kunto kasvaa koko ajan kisoja kohden”
    4. Barcelonan terrori-isku: Poliisi etsii marokkolaista 22-vuotiasta miestä osallisuudesta iskuihin
    5. Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa
    6. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    7. Kenestä tulee Erkki Liikasen seuraaja? Pankkivaltuusto pohjustaa jo Suomen Pankin pääjohtajan valintaa
    8. Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”
    9. Sauli Niinistö korostaa maltillisen keskustelun tarvetta – Lue presidentin lausunto Turun iskusta kokonaisuudessaan
    10. Tunti sitten
    11. Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin
    12. Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”
    13. Näytä lisää