Politiikka

Työmarkkina­järjestöt eivät löytäneet yhteisymmärrystä työttömien koulutuksesta – hallituksen työryhmä lopetti erimielisenä

Palkansaajajärjestöt syyttävät työnantajia haluttomuudesta edes kunnolla keskustella palkansaajien ehdotuksista.

Hallituksen asettama kolmikantainen koulutustyöryhmä on lopettanut työnsä erimielisenä.

Työryhmän piti valmistella hallituksen puoliväliriiheen ehdotus, miten työttömien sivutoimista opiskelua ja koulutusmahdollisuuksia voisi parantaa.

Palkansaajakeskusjärjestöt lähettivät yhteisen tiedotteen, jossa ne ilmoittivat pettyneensä koulutustyöryhmään ja työnantajien asenteeseen koulutusta kohtaan. Ne odottavat hallitukselta parannuksia työttömien mahdollisuuteen opiskella.

SAK, Akava ja STTK ilmoittavat olleensa valmiita selvittämään muun muassa opiskelun kestoon ja työn vastaanottamiseen liittyviä vaihtoehtoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Järjestöjen mielestä tarveharkinnan poistaminen olisi linjassa hallituksen norminpurkutavoitteiden kanssa ja että rakennemuutosta läpikäyvässä työelämässä tarvitaan uudenlaista osaamista.

”Työnantajajärjestöt Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät eivät olleet valmiita edes keskustelemaan esitettyjen mallien yksityiskohdista. Samaan aikaan hallitus valmistelee työttömyysturvan ehtojen kiristämistä ja edellyttää työttömiltä lisää aktiivisuutta”, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta järjestöjen torstaina lähettämässä tiedotteessa.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo, että palkansaajat odottavat hallituksen harkitsevan puoliväliriihessä työttömien omaehtoiseen opiskeluun liittyvän tarveharkinnan poistamista.

”Palkansaajille ei riitä pelkkä työn hakeminen, sillä aktiivinen ja omaehtoinen osaamisen kehittäminen on monessa tilanteessa työllistymisen edellytys”, sanoo puolestaan STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

Keskusjärjestöt vaativat, että puoliväliriihessä hallituksen tulisi sopia myös rahoituksesta ja keinoista, joilla lisätään vailla toisen asteen koulutusta olevien työttömien mahdollisuuksia opiskella.

Lisäksi työtä, koulutusta tai harjoittelupaikkaa vailla olevien alle 30-vuotiaiden nuorten opiskelumahdollisuuksia on vahvistettava, järjestöjen yhteisessä tiedotteessa lukee.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Työttömyys
  • SAK
  • Akava
  • STTK

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    2. 2

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Venäläinen kenraali kuoli taistelussa Syyriassa

    8. 8

      Mies loukkaantui vakavasti jyräonnettomuudessa Nurmijärvellä

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää