Politiikka

Konsulttiyhtiö julkaisee ilmaista oppimateriaalia työelämän digitaidoista – ”Kuka tahansa voi verkossa opiskella taitoja, joita tulevaisuuden työmarkkinoilla jokainen tarvitsee”

Koulutus- ja konsulttiyritys Sovelto ehdottaa, että esimerkiksi kikytunnit voi käyttää työelämässä tarvittavien uusien taitojen opetteluun. Mukana yhteistyössä on myös SAK.

Voisiko töissä tarvittavia digitaitoja opetella hetkessä vaikka työn ohessa? Vastaus on kyllä, vakuutetaan perjantaina julkistetussa raportissa digiajan työelämävalmiuksista. Yksi keino olisi käyttää kilpailukykysopimuksesta tuttu kuusiminuuttinen päivässä työn teon sijasta uuden opetteluun katsomalla vaikka opetusvideo.

Raportin takana on koulutus- ja konsulttiyritys Sovelto. Se on yhteistyökumppaneineen käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda työelämän vaatimat digitaidot jokaisen suomalaisen ulottuville. Mukana yhteistyössä on myös palkansaajajärjestö SAK.

”Tavoitteenamme on luoda uudenlainen palvelu, jonka avulla kuka tahansa voi verkossa opiskella omaan tahtiinsa niitä taitoja, joita tulevaisuuden työmarkkinoilla jokainen tarvitsee”, sanoo tiedotteessa projektin vetäjänä toimiva seniorkonsultti Petteri Kallio Soveltosta.

Työelämän digiosaamisen minimistandardin ja tulevien kuukausien aikana julkaistavan veloituksettoman oppimateriaalin alustana toimii http://www.digitaidot.fi/-sivusto.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kyseessä on videoiden ja verkkopohjaisten harjoitusten yhdistelmä, jota voi käyttää työn ohessa tai omana aikana.

Raportissa käydään läpi erilaisia uudenlaisen oppimisen malleja ja työkaluja. Verkkopohjaisesta oppimista puhuttaessa esiin nousevat useimmiten niin sanotut Moocit (massive online open courses) eli massiiviset avoimet verkkokurssit, joita Suomessakin on jonkin verran yliopistoissa.

Perustaitojakin voitaisiin opiskella pedagogisten videoiden avulla. Niille olisi ominaista lyhyt kesto eli yhden asian opiskelu kerrallan, taitojen välitön testaaminen ja palaute sekä luonteva siirtymä yhdestä aiheesta toiseen.

Sovelto käyttää omassa toiminnassaan termiä nano-oppiminen, jolla tarkoitetaan juuri lyhyitä opiskelurupeamia. Esimerkkejä ovat tekstinkäsittely- tai taulukkolaskentaohjelman tietyn ominaisuuden käyttö tai vaikka moottorin korjaamiseen liittyvä yksityiskohta, kuten miten jonkin automallin osa irtoaa/kiinnittyy.

Raportissa hahmotellaan myös, mitä suomalaisten tai edes työttömien kouluttaminen digitaitoihin maksaisi. Videosisältöjen tuottaminen maksaa, mutta palvelun skaalattavuus olisi rajaton.

Mikäli kohderyhmäksi määriteltäisiin esimerkiksi tällä hetkellä työttömänä oleva väestö, hinnaksi muotoutuisi karkeasti viitisen miljoonaa euroa, raportissa arvioidaan.

”Tulevaisuuden työelämässä digitaidot ovat työntekijälle arvokasta osaamispääomaa. Kansainväliset ja kansalliset tutkimukset osoittavat, että jopa joka kolmas työtehtävä tulee joko katoamaan tai muuttumaan digitalisaation myötä”, perustelee Sovelton toimitusjohtaja Sanna Varpukari hanketta tiedotteessa.

Raportissa mainitaan myös OECD:n muutaman vuoden takainen selvitys, jonka mukaan Suomessa on yli 600 000 työikäistä ihmistä, joilla on vaikeuksia perustietotyötaitojen kanssa.

Työelämässä korostuvat erityisesti muun muassa tiedon hallinnan, jatkuvan oppimisen, vuorovaikutuksen ja itsensä johtamisen taidot. Näiden taitojen opetus on kuitenkin raportin mukaan vähäistä ja kohdentuu eriarvoisesti.

Esimerkiksi työnantajien investoinnit henkilöstön kehittämiseen ovat tuntuvasti vähentyneet vuodesta 2008. Aikuiskoulutusta taas hankkivat eniten jo entuudestaan korkeasti koulutetut, ja iso osa aikuisväestöstä jää kokonaan ilman jatkuvaa koulutusta.

Myös SAK:ssa pidetään tärkeänä, että digitaaliset taidot saadaan kaikkien käyttöön.

”Puutteelliset digitaidot hankaloittavat satojen tuhansien ihmisten työnsaantia ja uhkaavat kansallista kilpailukykyämme ja työllisyyttä”, sanoo hankkeen ohjausryhmässä mukana oleva SAK:n koulutuspäällikkö Mikko Koskinen.

Fakta

Mitä ovat digitaidot?


 Digiosaaminen voidaan jakaa kolmeen kokonaisuuteen:

 Tietoyhteiskunta- ja mediataidot: Yhteisöllisen median käyttö ja tietoturva.

 Teknis-käytännölliset taidot: Laitteen hallinta, tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, verkon palveluiden käyttö, informaation haku ja hallinta.

 Tietotyön taidot: Tiedon tuottaminen ja yhteisöllinen työnteko verkossa.

Lähde: Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieke.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä
  • Digitalisaatio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    4. 4

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    5. 5

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    6. 6

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    7. 7

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    8. 8

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    9. 9

      Saudi-Arabiassa historiallinen käänne: Naiset saavat luvan ajaa autoa – ”Suuri askel oikeaan suuntaan”

    10. 10

      Trump uhkasi Pohjois-Koreaa sotilaallisilla toimilla: ”Jos päädymme siihen vaihtoehtoon, siitä tulee tuhoisaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    5. 5

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää