Politiikka

Perussuomalaiset hakevat nyt vauhtia oikealta – kova maahanmuuttolinja ja perinteiset arvot jylläävät, kun puolue etsii kadonneita äänestäjiä

Peilistä löytyy nyt paljon syitä vaalitappioon: monella paikkakunnalla riideltiin, hallituksen tekoja joutui puolustelemaan, ja Vapaavuori kaappasi ääniä moskeijakannallaan.

Viime eduskuntavaaleissa yli 500 000 äänestäjää katsoi perussuomalaiset äänensä arvoiseksi, mutta nyt kuntavaaleissa jäljelle jäi 226 000 äänestäjän joukko.

Jonnekin haihtui lähes 300 000 aikaisempaa kannattajaa, enemmän kuin Espoossa on asukkaita. Mutta minne – ja miksi? Ja tulevatko he takaisin?

Sitä miettii myös perussuomalainen Seppo Nikkanen, jota kannatti vuoden 2012 kuntavaaleissa 165 äänestäjää. Sillä pääsi tuolloin Kouvolan valtuustoon.

Nyt hän sai 53 ääntä vähemmän ja jäi varasijalle. Kouvolassa puolueen kuntavaalit menivät muutenkin penkin alle: yhdentoista hengen valtuustoryhmä kutistui viiteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ryhmä alkoi tosin kutistua jo menneellä valtuustokaudella. Yksi hyppäsi heti alkuunsa kokoomukseen, ja riitojen takia ryhmästä erosi myöhemmin muitakin. Yhteishenki on nyt parantunut, mutta vahinko ehti jo tapahtua.

”Kenttäorganisaatio ei ollut vahva. Meille tuli väkeä ovista ja ikkunoista: sellaisiakin, joita ei olisi pitänyt ottaa”, Nikkanen sanoo.

Nikkasta harmittaa, kun perussuomalaisten sääntöjen mukaan yhdellä paikkakunnalla voi olla vain yksi paikallisyhdistys. Olisi ollut kätevämpää, jos ”asiallinen porukka” olisi voinut perustaa uuden yhdistyksen ja jättää riitelijät riitelemään keskenään.

Putoamisen syyt mietityttävät. Tilitoimistoa Valkealassa pyörittävä Nikkanen, 64, ei oikein ehtinyt kampanjoida, kun oli tilinpäätös- ja veroilmoitussesonki. Vaalikentällä piti olla aina vähän puolustuskannalla, yrittää kertoa, mitä perussuomalaiset ovat saaneet hallituksessa aikaan.

”Hallituksen leikkaukset ovat osuneet ihmisiin, jotka ovat meitä lähellä”, Nikkanen sanoo.

Hän ei puoluetta jätä – perussuomalaisten pinssi pysyy mustan nahkaliivin rintapielessä. Nikkanen on ollut puolueen jäsen vuodesta 2010 ja kannattanut sen edeltäjää Smp:tä jo 1970-luvulla. Hän harkitsee osallistumista kesän puoluekokoukseen. Suosikki puolueen johtoon on Sampo Terho.

”Puolueen profiilia pitäisi nostaa. Jo Veikko Vennamo sanoi, että Smp on tavallisen ihmisen asialla. Meidän pitää kirkastaa perinteisempiä arvoja. Kyllä suvivirren pitää kuulua kouluissa.”


Puolueen selityksenä on, että suurin osa vaalitappiosta johtui nukkuvista äänestäjistä, joita kuntavaaleissa piisasi muuallakin kuin Kouvolassa. Perussuomalaiset ovat aiemmin mobilisoineet uurnille ihmisiä, jotka olivat pettyneitä muihin puolueisiin. Nyt oli vuoro kanavoida pettymys ja turhautuminen perussuomalaisiin.

”Perussuomalaiset miesäänestäjät nukkuivat sankoin joukoin. Siellä se potti on. Ei ne muita puolueita äänestä. Se oli parissa viime eduskuntavaaleissa Soini, ei sohva. Nyt se oli sohva”, kirjoitti puheenjohtaja Timo Soini blogissaan tiistaina.

Nukkumisteoria olisi muuten hyvä, mutta se perustuu arvaukseen eikä tutkittuun tietoon.

Keskustaa lähellä oleva ajatuspaja e2 selvitti puolueiden kannattajien näkemyseroja keväällä 2016 kerätyn kyselyaineiston perusteella ja päätyi siihen tulokseen, että perussuomalaisista on vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen siirtynyt kannattajia eniten vasemmistoon, erityisesti Sdp:hen.

Seppo Nikkanen on varma, että näin kävi Kouvolassakin. Demarit nousivat taas kaupungin suurimmaksi ryhmäksi.

Perussuomalaisista lähtijöitä yhdistää se, etteivät he hyväksy puolueen hallituksessa tekemää leikkauspolitiikkaa eivätkä hallituksen ajamaa työmarkkinalinjaa kilpailukykysopimuksineen.

Lisäksi perussuomalaisten kannattajia on siirtynyt äänestämättömiin tai eduskunnan ulkopuolisiin puolueisiin. Tätä ryhmää yhdistävät maahanmuuttovastaisuus ja yleinen pettymys demokratian toimivuuteen.

Kannattajakunnan liikehdinnän tuloksia nähtiin nyt kuntavaaleissa höystettynä paikallisilla erityiskysymyksillä.

Esimerkki Helsingistä: perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoo saaneensa yhteydenottoja helsinkiläisiltä perussuomalaisilta, jotka ilmoittivat äänestävänsä tällä kertaa kokoomuksen Jan Vapaavuorta tämän tuomittua suurmoskeijan rakentamisen Helsinkiin. Vapaavuoren katsottiin varmistavan omia ehdokkaita paremmin, ettei moskeijaa tule.

Helsinki ja Kouvola ovat hyviä esimerkkejä perussuomalaisten valtuustoryhmien sisäisistä riidoista. Eripuran seuduilla kannatus säännönmukaisesti romahti. Riitoja on ratkottu äärimmäisin keinoin, muun muassa erottamalla jäseniä puolueesta.


Perussuomalaisia näyttää vaivaavan sama jälkiviisaus kuin demareita: valitus siitä, että viesti ei mene läpi. Että hyviä tekoja on hallituksessa ja valtuustoissa tehty, mutta kun äänestäjät eivät niistä tiedä.

Syyttävä sormi osoittaa tietysti mediaan, kuten kaikilla puolueilla, mutta myös itsekritiikkiä löytyy. Puolueen nestoreihin kuuluva Anssi Joutsenlahti Kankaanpäästä ja nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila Kuopiosta sanovat samaa: valtakunnallisessa viestinnässä pitää parantaa.

Voutilan mukaan puolue tarvitsisi lisää voimia piiri- ja paikallisyhdistysten tasolla. Voutila harmittelee, että piiriorganisaatiossa ei ole yhtään palkattua työntekijää, toisin kuin muilla eduskuntapuolueilla.

Viestintä ja media eivät voi auttaa kaikessa.

”Minulle kirkastui tässä vaalikampanjassa, että ihmiset eivät seuraa asioita”, sanoo espoolainen kansanedustaja ja valtuutettu Arja Juvonen.

Ajatuspaja e2:n tutkimuksen mukaan perussuomalaisiin on vuoden 2015 jälkeen jäänyt jäljelle selvästi oikeistolaisempi ydinkannattajajoukko. Keväällä 2016 perussuomalaisten kannattajakunta oli kaikista eduskuntapuolueista toiseksi oikeistolaisin: kannattajista 70 prosenttia sijoitti itsensä oikealle.

He ovat myös arvokonservatiivisempia kuin keskustalaiset ja kokoomuslaiset. Puolueeseen on siirtynyt muista puolueista EU-vastaisia ja syntyperäisten suomalaisten etuja korostavia äänestäjiä.

Kannattajajoukosta ovat jo lähteneet ne, joille nykyinen hallituspolitiikka leikkauksineen on liikaa. Jäljelle jääneille sopii, että tuleva puheenjohtaja veisi puolueen talouspolitiikkaa vielä nykyistäkin oikeammalle, kuten sekä Sampo Terho että Jussi Halla-aho näyttäisivät linjaustensa perusteella tekevän.

Puheet maahanmuutosta kovenevat myös. Samuli Voutilan mukaan keskustaoikeistolaiselle nuivalle maahanmuuttolinjalle on ilmeistä tilausta. Nuoret nuivat saivat hyvin ääniä eri puolilla Suomea: Simon Elo Espoossa, Laura Huhtasaari Porissa, Jenna Simula Oulussa esimerkiksi.

Kansanedustaja Olli Immosen johtama kansallismielinen Suomen Sisu -järjestö julkaisi ennen vaaleja listan ehdolla olevista jäsenistään. Lista ei ollut kattava, mutta perussuomalaisia oli listalla 58. Heistä 27 meni läpi ja 7 jäi varasijalle.

Arja Juvoselle kirkastui Espoon vaaliteltoilla toinenkin asia: maahanmuutto huolestuttaa ”ihan tavallisia lapsiperheitä, mummoja ja ukkeja”.

”Se oli heille ykkösasia”, sanoo puolueensa sosiaali- ja terveyssiipeen kuuluva Juvonen.

Juvosen äänimäärä pieneni. Hän miettii nyt, millainen paino sosiaaliasioilla on enää perussuomalaisissa.

”Ne eivät välttämättä ole meidän puolueessa ykkösteema eivätkä ne, millä mennään tulevaisuuteen. Mitä jos ne asiat eivät merkitse meidän äänestäjäkunnallemme enää mitään? Tässä on nyt pohdittavaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perussuomalaiset
  • Kuntavaalit 2017
  • Puolueet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    10. 10

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää