Valikko
Politiikka

Kristillisdemokraatit perhevapaista: Kiintiöillä ei pidä ohjata, kuka lasta kotona hoitaa

Kd esitteli perjantaina teesinsä perhepolitiikaksi.

Kristillisdemokraatit eivät hyväksy perhevapaiden kiintiöimistä isän ja äidin osuuteen. Puolueen mukaan kiintiöillä ei pidä ohjata sitä, kuka kotona kulloinkin lasta hoitaa, vaan se on perheiden itse päätettävä asia.

”Kiintiömallit edellyttävät, että lapsen kulloinenkin hoitaja määritellään eri ajankohtina ja hoitotarpeen ymmärretään koskevan vain virka-aikaa. Nämä ajatukset ovat arkielämälle vieraita”, puolueen puheenjohtaja Sari Essayah sanoi perjantaina.

Puolueen perhevapaamallissa olisi äitiysrahakausi, joka alkaisi kuukautta ennen syntymää ja päättyisi kolme kuukautta sen jälkeen. Tämän jälkeen tulisi kuuden kuukauden vanhempainrahakausi, joka olisi molempien vanhempien käytettävissä.

Lisäksi olisi kolmen kuukauden isyysrahakausi, jonka voisi käyttää muiden perhevapaiden aikana. Näin isä ja äiti voisivat hoitaa vauvaa samaan aikaan.

Puolueen aivan oma idea on ”taaperobonus”, 350 euron veroton korvaus kuukaudessa lapselle, joka ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Se maksettaisiin ansiosidonnaisten vanhempainrahajaksojen jälkeen.

Taaperobonus antaisi mahdollisuuden valita kunnallisen päivähoidon, yksityisen hoidon tai itse kotona toteutetun lastenhoidon välillä. Se korvaisi nykyiset lasten hoidon tuet.

Essayahin mukaan taaperobonuksesta hyötyisivät erityisesti epätyypillisissä työsuhteissa olevat ja pätkätöitä tekevät sekä itse lapsen hoidon järjestävät ja monilapsiset perheet.

Kristillisdemokraattien reformissa isyysvapaa on käytettävä ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta, kun nykyjärjestelmässä vapaa on käytettävä ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta.

Puolue teetti eduskunnan tietopalvelulla laskelman mallin kustannuksista. Laskelma päätyi siihen, että malli on kustannusneutraali. Tekijät korostavat kuitenkin sen epävarmuutta, koska isien halusta käyttää lisäpäiviä ei ole faktaa.

Fakta

Kd:n teesit perhepolitiikaksi


 Perhepoliittiset ratkaisut on tehtävä ensisijaisesti lapsen edun näkökulmasta.

 Lastenhoidosta päättää perhe.

 Perheiden etuuksissa on lisättävä joustoja ja vähennettävä sääntelyä.

 Perheitä koskevien päätösten on kannustettava nykyistä suurempaan lapsilukuun.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perhevapaat
  • Kristillisdemokraatit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    2. 2

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    3. 3

      Trump yllätti Nato-kokouksessa: Ei luvannut tukea yhteispuolustukselle, vaati maahanmuuton valvontaa ja terrorismin kitkemistä kokonaan

    4. 4

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    5. 5

      Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon, Suomi herkistyi muistelemaan presidenttiä ja itsenäisyyden vaiheita – HS kokosi hautajaispäivän tärkeimmät hetket

    6. 6

      Koiviston vävy lausui kiitoksen muistotilaisuudessa: ”Tilaisuus on sekä valtiollinen, sotilaallinen, että oikealla tavalla hengellinen”

    7. 7

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta – Trump lupasi kovia otteita hallintonsa vuotajia vastaan ja ulkoministeri Tillerson matkustaa Britanniaan

    8. 8

      Piispa Eero Huovinen siunauspuheessaan: ”Satavuotiaan Suomen historiaan Mauno Koivisto ehti jättää syviä kädenjälkiä” – lue puhe kokonaisuudessaan

    9. 9

      Yli 30 000 ihmistä seurasi presidentti Koiviston surusaattoa – sadat ihmiset jonottivat haudalle vielä illallakin

    10. 10

      Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    2. 2

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta – Trump lupasi kovia otteita hallintonsa vuotajia vastaan ja ulkoministeri Tillerson matkustaa Britanniaan

    3. 3

      Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon, Suomi herkistyi muistelemaan presidenttiä ja itsenäisyyden vaiheita – HS kokosi hautajaispäivän tärkeimmät hetket

    4. 4

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    5. 5

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    6. 6

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    7. 7

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    8. 8

      Pitäisikö perheellisten naisten lyhentää työuraansa vielä asepalveluksellakin? Tällaiset vaatimukset kertovat, että feminismiä tarvitaan

    9. 9

      Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset alusta loppuun – seppeleiden lasku, siunaustilaisuus, yleisö kaduilla, surusaattue ja hautaan lasku

    10. 10

      Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Turkoosinkirkkaaksi hetkessä muuttunut suomalaisjärvi herättää ihailua ja epäilyä: Onko kemikaalikäsittely varmasti turvallinen? Entä voitaisiinko sillä kirkastaa myös Töölönlahti?

    11. Näytä lisää