Valikko
Politiikka

Hallintarekisteri etenee sittenkin – ehtona perussuomalaiset vaatii piilotettujen omistusten osingoille 50 prosentin ennakonpidätystä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän sisällä esiintyy tiistai-illan sopuratkaisusta huolimatta yhä epäluuloa hallintarekisterilakia kohtaan. Ryhmän johtaja Kankaanniemi uskoo, että rivit eivät repeä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pääsi tiistai-iltana sopuun hallintarekisterin etenemisestä. Aiemmin päivällä puolue veti hallintarekisterilain eduskunnan täysistunnon käsittelystä perussuomalaisten sisäisten riitojen vuoksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän uuden puheenjohtajan Toimi Kankaanniemen mukaan puolue suostuu edistämään lakia, kunhan mukaan tulee pykälä 50 prosentin ennakonpidätyksestä piilotettujen omistusten osinkotuotoille.

”Tähän ratkaisuun päädyttiin, jotta haitat olisivat mahdollisimman vähäiset ja kannustavuus mahdollisimman hyvä sille, että tiedot ovat julkisia ja verotulot saadaan Suomeen.”

Kankaanniemen mukaan uusi esitys tarkoittaisi, että omistusten piilottaminen hallintarekisteriin kävisi hyvin kalliiksi.

”Käsittääkseni tämä toimii niin, että kun ulkomaisen hallintarekisterin kautta tulee osinkoja suomalaisille, niistä osingoista pidätetään 50 prosenttia Suomen verottajalle, jos saajan henkilöllisyys ei ole tunnistettavissa.”

Kiistellyn hallintarekisterilain käsittely eduskunnassa pysähtyi yhtäkkiä aiemmin tiistaina, kun talousvaliokunnan mietintöön perustuva esitys vedettiin perussuomalaisten vaatimuksesta esityslistalta pois.

”Me halusimme pienen aikalisän”, sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ritva Elomaa Helsingin Sanomille.

Ryhmän puheenjohtaja Kankaanniemi ja talousvaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja Kaj Turunen neuvottelivat asiasta hallituskumppaneiden kanssa iltapäivällä.

Kankaanniemen mukaan hallituskumppanit ovat sitoutuneet perussuomalaisten vaatimaan ennakonpidätyspykälään.

”Kyllä näin on”, hän sanoo.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi tiistai-iltana uutistoimisto STT:lle olevansa ”erittäin tyytyväinen” päätökseen ennakonpidätyksestä.

Kankaanniemi vakuuttaa HS:lle, että vaatimus 50 prosentin ennakonpidätyksestä kirjataan lakiin.

”Ehdottomasti. Se oli meille lähtökohta. Koko homma olisi kaatunut ilman tätä. Ennakonpidätys vaatii erillisen hallituksen esityksen, joka käsitellään kevätkaudella mahdollisimman pian.”

Talousvaliokunnassa lakimietintö hyväksyttiin jo huhtikuussa hallituspuolueiden puoltaessa esitystä.

Turunen oli aluksi hyvin vastahankainen lakia kohtaan, mutta hyväksyi mietinnön koska siihen oli lisätty ponsi, jossa edellytettiin Suomessa valmisteltavaksi lakia ”suoran omistuksen tasoisten omistustietojen julkisuuden turvaamiseksi”.

Lisäksi salaamista oli tarkoitus sanktioida siten, että tunnistamatta jääneeltä edunsaajalta perittävää lähdeveroa maksetuista osingoista korotettaisiin riittävästi.

Tämä ratkaisu herätti kuitenkin niin paljon eripuraisuutta perussuomalaisten eduskuntaryhmän sisällä, että osapuolet joutuivat palaamaan neuvottelupöytiin. Nyt hyväksytty 50 prosentin ennakonpidätys ei sekään ole kaikkien perussuomalaisten mielestä riittävä tae omistusten avoimuudesta.

Kankaanniemi uskoo silti, että hänen johdollaan ryhmä asettuu esityksen taakse.

Tiistaina ryhmän ylimääräisessä kokouksessa iltapäivällä oli läsnä reilut parikymmentä kansanedustajaa 37:stä. Kankaanniemi ei suostu sanomaan, kuinka moni läsnä olleista vastusti ennakonpidätyksellä höystettyä lakiesitystä.

”Kritiikkiä tuli, mutta ei varmastikaan mitään merkittävää. Nyt sitten nähdään ja kuullaan torstain ryhmäkokouksessa, irtaantuuko joku tästä päätöksestä. Mutta sitä me emme tietystikään salli”, hän sanoo.

Kankaanniemen mukaan kritiikki johtuu liikkeellä olevasta väärästä tiedosta.

”Meillä ei hallintarekisteriä Suomeen tule, ja tällä seuraamusmenettelyllä saadaan tukittua reiät. Tämä ei tunnu aina aina kaikille perille, ei edes kansalaisille. Tilanne on nyt se, että [perussuomalaisten] ryhmä äänestää tämän puolesta.”

Hallintarekisterijupakassa on kyse osakkeiden rekisteröinnistä arvopaperikeskuksiin ja näiden osakkeiden omistustietojen avoimuudesta.

Lakimietinnön mukaan suomalaisen yhtiön osakkeet voidaan liittää ulkomaiseen arvo-osuusjärjestelmään.

Lakiin jää mahdollisuus osakkeiden salaiseen omistamiseen ulkomailla niin sanotun hallintarekisterin kautta, jota voi hallinnoida vaikkapa suuri pankki. Osakkeiden oikean omistajan tietoja ei hallintarekisterissä näy. Suomeen tällaista hallintarekisteriä ei tämän lain mukaan saisi vastaisuudessakaan perustaa.

Kankaanniemi myöntää, että laki mahdollistaa omistusten piilottamisen ulkomaille. Hän kuitenkin uskoo sanktioiden estävän väärinkäytökset.

”Suomen lainsäädännöllä emme voi säätää lakia, joka olisi voimassa myös esimerkiksi Saksassa tai Ranskassa. Siksi voi olla mahdollista, että joku pitää omistuksensa jatkossa salassa, mutta silloin hän maksaa siitä erittäin kalliisti.”

Kankaanniemi korostaa, että hallintarekisterilaki perustuu Euroopan unionin arvopaperikeskusasetukseen.

”Kun nyt tässä liittovaltiossa olemme, meidän on pantava kansallinen lainsäädäntö samanlaiseksi kuin unionin asetus vaatii.”

Tulkinnat EU:n vaatimuksista vaihtelevat suuresti. Vielä joulukuussa muun muassa perussuomalaisten Kaj Turunen oli sitä mieltä, että Euroopan komission mukaan Suomi voi halutessaan kieltää hallintarekisteröinnin suomalaisilta myös ulkomailla.

”Asetuksessa on niin sanottu Suomi-poikkeama, mutta sen tulkinta on ilmassa. Tulkintaa ei näköjään pysty tekemään mikään muu taho kuin Euroopan tuomioistuin, ja sen päätöstä emme voi jäädä odottelemaan. Se saattaisi tulla äärettömän kalliiksi”, Kankaanniemi sanoo.

Tästä on kyse

Vuosien hanke


 EU:n arvopaperikeskusasetus tuli voimaan vuoden 2015 alussa.

 Sen mukaan yritykset voivat nyt rekisteröidä osakkeensa muuallekin kuin Euroclearin hoitamaan Suomen arvo-osuusrekisteriin.

 Suomen lain mukaan suomalaisten listattujen yritysten suomalaisten omistajien osakeomistukset on kirjattava Suomen arvo-osuusjärjestelmään, missä ne ovat julkista tietoa.

 Asetuksen aiheuttamista muutoksista Suomen lainsäädäntöön on kiistelty vuosia.

 Monet viranomaiset ja myös valtiovarainministeriön vero-osasto ovat arvostelleet lakia viranomaisten tiedonsaannin heikentämisestä.

 Lakiesitystä on soudettu ja huovattu eduskunnassa useita kertoja. Edellinen hallitus veti esityksen kokonaan pois, kun lakiin ei onnistuttu yrityksistä huolimatta laatimaan toimivaa suomalaisten omistusten julkisuuden takaavaa muotoilua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lainsäädäntö
  • Hallintarekisteri
  • Hallitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    3. 3

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    4. 4

      Olutta suoraan putkesta hevikansalle – saksalainen rockfestivaali pani pisteen olutrekkarallille

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Lehdet: Aromipesän ja Passeli-ohjelmiston kehittäjä Heikki Taipale on kuollut

    7. 7

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    8. 8

      Poliisi otti kaksi lennokkia haltuunsa presidentti Koiviston hautajaisten aikana – myös Youtube-tähden lennätys Levillä menee poliisitutkintaan

    9. 9

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    10. 10

      Trump ei ole taipunut Pariisin ilmasto­sopimuksen taakse G7-kokouksessa – ”Hänen näkemyksensä kehittyvät, hän tuli tänne oppimaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    5. 5

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    6. 6

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    7. 7

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    8. 8

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    9. 9

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    10. 10

      2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää