Politiikka

MTV: Lääkevirasto Fimean pääkonttorin pakkosiirto Kuopioon peruuntumassa

Hallituksessa tulossa asiasta kuitenkin kova vääntö.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean päätoimipaikka on jäämässä Helsinkiin, vaikka sitä on vuosikaudet yritetty saada siirrettyä Kuopioon, kertoo MTV Uutiset.

Hallituksessa on sen mukaan syntynyt asiasta kompromissiesitys, jonka mukaan Kuopiossa säilyisi sen verran Fimeaa kuin siellä nyt on.

Pääkonttorin paikasta on tulossa lähiaikoina kova kamppailu hallituksessa, MTV kertoo. Keskusta haluaisi yhä saada viraston Savoon.

Fimean eli entisen Lääkelaitoksen siirtämisestä Kuopioon päätettiin tammikuussa 2009. Asiasta päätti silloinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk).
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lääkelaitoksen niin sanottu alueellistaminen epäonnistui surkeasti ja vaaransi viraston toimintakyvyn. HS kertoi maaliskuussa, että vain kolme vanhassa Lääkelaitoksessa työskennellyttä ihmistä oli vuosien mittaan muuttanut Kuopioon. Kymmeniä asiantuntijoita on irtisanoutunut virastosta sen jälkeen, kun sen alueellistamisesta ilmoitettiin.

Vaikka Fimean pääkonttori on virallisesti Kuopiossa, se on käytännössä Helsingissä, kertoi HS maaliskuussa. Viime vuodenvaihteessa fimealaisia työskenteli Helsingissä 168 ja Kuopiossa 51. Myös johto on Helsingissä.

Viime vuoden keväällä silloinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) esitti, että Fimean päätoimipaikka siirretään Kuopiosta takaisin Helsinkiin. Mäntylän ratkaisu noudatti sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän aiemmin viime vuonna antamaa suositusta, jonka mukaan Fimean alueellistaminen kannattaisi perua.

Puolueista keskusta kuitenkin vastusti Mäntylän päätöstä. Keskustalle valtion toimintojen alueellistaminen on paljolti periaatekysymys.

Fimean alueellistamisen perumista on perusteltu muun muassa sillä, että laitos on riippuvainen asiantuntijoista, joita ei löydy Kuopiosta ja sillä, että laitoksen tuloista valtaosa tulee ulkomailta ja kansainvälinen yhteistyö on helpompi hoitaa Helsingistä kuin Savosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Fimea
  • Alueellistaminen
  • Keskusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    5. 5

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää