Valikko
Politiikka

Ruotsi alkoi selvittää kansainvälistä sotilasapua, mutta rajaa avun vain Suomeen

Ruotsin hallituksen maaliskuun lopulla käynnistämän selvitystyön on määrä valmistua ensi vuoden huhtikuussa.

Ruotsi on alkanut selvittää kansainvälisen sotilasavun antamista ja vastaanottamista, mutta rajaa avun vain Suomeen.

Ruotsin hallituksen maaliskuun lopulla käynnistämän selvitystyön on määrä valmistua ensi vuoden huhtikuussa.

Selvitys tarkastelee muun muassa ruotsalaisjoukkojen toimintamahdollisuuksia Suomessa ja suomalaisjoukkojen toimivaltuuksia Ruotsissa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) näkee selvityksen osana Suomen ja Ruotsin syvenevää puolustusyhteistyötä.

”Ruotsi alkaa tehdä samaa lainsäädäntöä kansainvälisestä avusta, mikä meillä on nyt valmistumassa. Suomi–Ruotsi-yhteistyö syvenee kaiken aikaa ja tämä on siihen yksi osa lisää.”

Niinistö on puhunut asiasta myös Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin kanssa.

”En osaa sanoa, miksi selvitys koskee vain Suomea. En usko, että tässä nyt valtioliittoon tähdätään, vaan kyse on ihan käytännönläheisestä avusta esimerkiksi sukellusvenehavainnoissa. On hyvä, että tarvittaessa päätöksenteko on molemmissa maissa selkeä”, Niinistö sanoo.

Suomen Ruotsin-suurlähettiläs Matti Anttonen sanoo, että Ruotsi haluaa nyt nopeuttaa päätöksentekoa kriisitilanteissa ja selvitys edelleen lähentää Suomea ja Ruotsia.

”Globaalistihan paras kaverimme on Ruotsi. Jos yhteistyö Ruotsin kanssa paranee, sehän on Suomelle vain hyvä juttu.”

Ruotsissa alkuviikolla käynyt ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk) arvioi, että selvitys kattaa lopulta laajemmankin kansainvälisen avun kuin vain yhteistyön Suomen kanssa.

”Sille, että selvitys koskee nyt erikseen Suomea, en muuta painoa asettaisi kuin sen, että yhteistoiminta Suomen kanssa on ajatuksellisesti vahvistunut.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puolustusyhteistyö
  • Ruotsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satoja tuhansia kertoja

    2. 2

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – Poliisin mukaan tilanne alkaa olla ohi

    3. 3

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    4. 4

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja olisi leikannut kotoutumisjärjestöjen tuista lähes puolet – katso lista hankkeista, joilta haluttiin vetää rahoitus

    7. 7

      Britannia kertoi viimein brexit-tarjouksestaan – näillä ehdoin EU-kansalaiset saisivat jäädä

    8. 8

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    9. 9

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    10. 10

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – Poliisin mukaan tilanne alkaa olla ohi

    4. 4

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    9. 9

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    10. 10

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää