Valikko
Politiikka

Hallitus kaatuu: Sipilä puolusti hajottamista A-studiossa, perussuomalaisten Huhtasaari ihmetteli päätöstä

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sekä perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuivat tilanteesta Ylen A-studiossa illalla.

Ylen A-studiossa jatkettiin maanantai-iltana keskustelua Suomen hallituksen kaatumisesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä kertoivat aiemmin päivällä, että arvojen ero Jussi Halla-ahon perussuomalaisiin oli kasvanut niin suureksi, ettei hallituksen ole mahdollista jatkaa. Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmä antoivat maanantai-iltana tukensa hallituksen hajottamiselle.

Pääministeri Sipilä puolusti päätöstä A-studiossa. Sipilän mukaan ”asiakysymyksistä voidaan aina kerran sopia”, mutta päätöksentekotilanteissa testataan aina yhteistä arvopohjaa. Sipilän mukaan tämä voi tulla esiin etenkin turvapaikka- ja EU-asioissa.

”Näihin hommiin ei saa rakastua niin paljon, että arvot olisivat kaupan”, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan hän kysyi Halla-aholta heti kärkeen, että oliko hän tosissaan hallituksessa jatkamisesta. Sipilän mukaan Halla-aho vakuutti, että se oli perussuomalaisten ensisijainen vaihtoehto.

Perussuomalaisten uusi varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari tuli studioon Halla-ahon tilalle, koska Halla-aholla oli Huhtasaaren mukaan ”tärkeämpi kokous”.

Huhtasaari ihmetteli Sipilän päätöstä hajottaa hallitus.

”Halla-aho on sanonut, että perussuomalaiset on sitoutunut hallitusohjelman ja sen turvapaikkapoliittisen ohjelman noudattamiseen. Näyttää siltä että tämä hallitusohjelma ei kelpaa Orpolle ja Sipilälle”, Huhtasaari sanoi.

”Minusta Sipilä näyttää nyt marttyyrilta, että hän haluaa hallituksen eroa, jotta pääsee meistä eroon. Hän vetoaa siihen, että minun tai Halla-ahon arvomaailma ei kelpaa. En tiedä millainen ihanne on kokoomuksen ja keskustan arvomaailma, mutta ainakin minulle koti, uskonto ja isänmaa ovat oma arvopohjani.”

Huhtasaaren mukaan hän on keskustellut perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Toimi Kankaanniemen ja Halla-ahon kanssa, eikä hän ole huomannut ”mitään viestiä, että kukaan eduskuntaryhmästä olisi lähdössä”.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo piti Huhtasaaren väitteitä outoina. Orpo toisti Sipilän esittämät huolet ja sanoi, että varsinkin arvopuolella ero nykyiseen perussuomalaisten johtoon on ”todella suuri”.

Orpon mukaan kyseessä oli kokonaisuus, johon jonkin tietyn asian muuttuminen ei välttämättä olisi vaikuttanut. Hän sanoo pitävänsä ”lähes mahdottomana”, että hallitusta ei olisi kaadettu.

”Ei se muuta tilannetta ihmisten osalta, että he tulevat valituksi johonkin tehtävään. Sillä on merkitystä, mitä on sanonut ja kirjoittanut aikaisemmin.”

Orpon mukaan Halla-ahon blogikirjoitukset olivat eurooppa- ja maahanmuuttopolitiikan ohella ”yksi erittäin vaikea elementti”. Halla-aho ei ole irtisanoutunut rajuista kirjoituksistaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö torjui A-studion haastattelussa perussuomalaisten riveistä tulleen arvostelun siitä, että Niinistö on sunnuntaisilla kommenteillaan puuttunut perussuomalaisten sisäisiin asioihin.

A-studion toimittajan Jan Anderssonin mukaan jotkut puolueessa pitävät Niinistön lausuntoja sisäpolitiikasta ja Halla-ahosta paluuna Urho Kekkosen aikaan.

”Olen yrittänyt Kekkosesta vähän päästä eroon tässä. Totesin, että perussuomalaiset näyttävät uudelta puolueelta. Jos ajatellaan, että puolue vaihtaa koko puoluejohdon ja ministerit kärsivät tappion, niin helposti päätyy johtopäätökseen, että puolue on myös sisällöltään jossain määrin erilainen”, Niinistö kommentoi.

Niinistö ei halunnut spekuloida sillä, voisiko perussuomalaiset nousta oppositiossa Ruotsin toiseksi suurimman puolueen ruotsidemokraattien kaltaisiin kannatuslukemiin.

”Totta kai oppositiossa on ehkä sitten mahdollisuus saada heidän ajatuksillaan lisää kannatusta. Toisaalta pitää muistaa, että puolueella oli jo aika korkea kannatus, ja se on menettänyt sitä aika paljon.”

Niinistö sanoi toivovansa mahdollisimman ripeitä hallitusneuvotteluja. Uudet vaalit olisivat Niinistön mukaan ”aika äärimmäinen tilanne”.


Orpo ja Sipilä antoivat ymmärtää, että mikäli hallitustunnusteluissa muut puolueet eivät sitoudu nykyisiin maakuntauudistukseen ja sote-uudistuksen valinnanvapauteen, se johtaisi todennäköisesti uusiin vaaleihin.

”Kyllä se keskeinen kysymys on”, Sipilä sanoi maakuntauudistuksesta.

”Lähdetään liikkeelle siitä, että katsotaan mitä muutoksia muut eduskuntaryhmät kenties haluaisivat nykyiseen hallitusohjelmaan. Ei tule sote-uudistusta ilman valinnanvapautta”, Orpo kommentoi.

Oppositiopuolueissa näkemykset uusista vaaleista jakautuivat odotetusti.

Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden puheenjohtajat sanoivat A-studiossa pitävänsä hyvin epätodennäköisenä, että puolueet voisivat lähteä uuteen hallitukseen muuta kuin vaalien kautta.

Rkp:n ja kristillisdemokraattien puheenjohtajat taas muistuttivat, että vaalit ovat viimeinen keino.

Keskustan eduskuntaryhmän päätös hallituksen hajottamisesta oli yksimielinen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kommentoi Twitterissä.



Kokoomuksen päätöksestä twiittasi varapuhemies Arto Satosen (kok) erityisavustaja Juha Kirstilä. Orpon mukaan eduskuntaryhmässä käytiin ”rauhallinen keskustelu”.



Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi lauantaina. Hallituksen hajottamisesta Orpo ja Sipilä kertoivat viestipalvelu Twitterissä noin kello 14.


MAANANTAINA TAPAHTUNUTTA

Pääministeri Sipilä kommentoi aiemmin maanantaina, että hallituksen mahdollisuus viedä tavoitteitaan eteenpäin ”tuli kyseenalaiseksi” perussuomalaisten johdon vaihduttua viikonloppuna.

Sipilä perusteli hallituksen hajottamista Orpon kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa alkuillasta.


Orpon mukaan hän ei voinut luottaa siihen, että Halla-ahon perussuomalaiset jakaisi kokoomukselle merkittävien arvojen, kuten luovuttamattomien ihmisoikeuksien tai oikeusvaltioperiaatteen, merkityksen.

”Ne [arvot] eivät ole poliittista korrektiutta tai liturgiaa”, Orpo sanoi. ”Me emme hyväksy minkäänlaista vihapuhetta, emme syrjintää.”

Halla-ahon edustamat maahanmuuttokriitikot puhuvat usein siitä, että ”poliittinen korrektius” estäisi maahanmuuttokysymysten rehellisen käsittelyn. Lisäksi Halla-aho itse on tunnettu kärjekkäistä kirjoituksistaan, joista hän on saanut myös rikostuomion. Niistä voit lukea lisää tästä.

Hankalaksi olisi Sipilän mukaan muodostunut myös Halla-ahon aikomus johtaa puoluettaan Brysselistä. Tämä olisi pääministerin mukaan vaarantanut hallituksen toimintakyvyn.

Neuvotteluissa ei käyty yksityiskohtaisesti läpi Halla-ahon nimilistaa uusiksi ministereiksi. Sipilä kuitenkin sanoo, että Halla-aho esitteli ministerivalintojen periaatteet, ja niistä saattoi päätellä, etteivät kaikki valinnat olisi käyneet hallituskumppaneille.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä moni taas pelkää, että uuden johdon alaisessa puolueessa heikkojen ja huono-osaisten ihmisen puolustaminen jää maahanmuutto- ja EU-kritiikin alle.

Edustajat ovat pitäneet vilkkaasti toisiinsa yhteyttä puoluekokouksen jälkeen ja tiistaina on edessä myrskyisä eduskuntaryhmän kokous. Lue lisää aiheesta tästä.

Halla-aho itse on kommentoinut neuvottelujen päättymistä ainoastaan Facebookissa. Hän kirjoittaa käyneensä Sipilän ja Orpon kanssa asiallisen keskustelun ja vaatineensa jälleen hallitusohjelman maahanmuuttolinjausten nykyistä tiukempaa noudattamista.


”Pääministeri ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole”, hän kirjoitti kello 14.30.

Halla-ahon piti osallistua Ylen A-studion erikoislähetykseen hallituksen hajoamisesta maanantai-iltana, mutta myöhemmin hän perui tulonsa.

Maanantain mittaan on käynyt selväksi, että Sipilän vaihtoehdot uudeksi hallituspohjaksi ovat rajatut. Rkp:tä ja kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta muut oppositiopuolueet ovat jo kieltäytyneet hallitusneuvotteluista.

Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoo HS:lle, että on valmis hallitusneuvotteluihin. Hän luonnehtii tilannetta surulliseksi.

”Meidän kaikkien tehtävämme on saada uusi hallitus aikaan niin pian kuin mahdollista. Keskustelemme tilanteesta puolueen sisällä lähipäivinä ja olemme valmiit istumaan neuvottelupöytään.”

Kristillisdemokraattien Sari Essayah puolestaan sanoo HS:lle, että hänen puolueensa on valmis neuvottelemaan hallitukseen osallistumisesta.

”Varmasti kuulostelemme tilannetta. Kaikki vaihtoehdot ovat todennäköisesti avoimesti pöydällä. Päädytäänkö vielä vaaleihin, kaikki on nyt auki”, Essayah toteaa.

Jo etukäteen arveltiin, että Sipilä hakee yhteistyökumppaneikseen kristillisdemokraatteja ja Rkp:tä. Vihreät, vasemmistoliitto ja Sdp ilmoittivat maanantaina, etteivät ne lähde hallitukseen ilman uusia vaaleja.

Keskustan, kokoomuksen, Rkp:n ja Kd:n muodostamalla hallituksella olisi eduskunnassa äärimmäisen niukka, 101 edustajan enemmistö – elleivät jotkut perussuomalaisten kansanedustajista vaihda leiriä.

Tässä voit tarkastella, millaisilla kokoonpanoilla hallitus voisi saada enemmistön nykyisessä eduskunnassa. Juttu jatkuu alempana.



Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi Facebookissa iltapäivällä, että puolue on valmis hallitukseen vain uusien vaalien jälkeen. ”Hallituspuolueiden kannat huomioon ottaen politiikkaan vaadittaisiin totaalinen u-käännös”, Rinne kirjoittaa.

Vasemmistoliiton Li Andersson kertoo, että hänen puolueensa osallistuminen uuteen hallitukseen olisi epätodennäköistä.

”Vasemmistoliiton näkökulmasta pidän epätodennäköisenä, että pystyisimme yhteistä säveltä löytämään keskustan ja kokoomuksen kanssa”, hän totesi.

Samaa sanoo vihreiden Ville Niinistö, joka vaatii uusia vaaleja.

”Tässä eduskunnassa eivät keskusta ja kokoomus pysty neuvottelemaan meitä mukaan hallitukseen, elleivät he tee linjaansa täyskäännöstä”, hän kertoo.

Orpo ja Sipilä ilmoittivat hallituksen hajottamisesta Twitterissä samanaikaisesti kello 14.06 maanantaina.

Tarkalleen ottaen Orpo ja Sipilä kertoivat, että heillä on yhteinen esitys keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmille: ”ei edellytyksiä jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtaman PS:n kanssa.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo, että hallitustilanteesta huolimatta maa jatkaa menoaan. Hän toivoo, että Suomi saisi mahdollisimman nopeasti toimintakykyisen enemmistöhallituksen.

Niinistö kommentoi tilannetta Naantalin Kultarannassa.

”Demokratiassa käy joskus niin, että hallitukset voivat kaatua. Asiat ovat hallituspuolueiden käsissä”, Niinistö sanoi HS:lle.

Hallituskriisiä yritettiin sovitella vielä maanantaiaamuna. Neuvottelut käytiin pääministerin virka-asunnolla Helsingin Kesärannassa, ja ne kestivät kaksi tuntia. Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho lähti neuvotteluista kello 12.


NÄIN POLIITIKOT KOMMENTOIVAT HALLITUKSEN HAJOAMISTA

Orpon ja Sipilän päätös sai heti hyväksynnän niiltä kokoomusvaikuttajilta, jotka olivat vaatineet hallitusyhteistyön katkaisemista viikonlopusta lähtien. Ryhdikäs päätös, kommentoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.



Entinen pääministeri Alexander Stubb sanoi Twitterissä englanniksi olevansa ylpeä Orpon ja Sipilän päätöksestä.



Vaatimuksia hallitusyhteistyön katkaisemisesta perussuomalaisten kanssa kuului viikonloppuna lähinnä kokoomuksen leiristä. Maanantaina joukkoon liittyivät Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto.

”Suomessa ei saada joutua tilanteeseen, jossa rasistien johtama puolue toimii hallituksessa”, järjestöjen puheenjohtajat Arttu Karila ja Hilkka Kemppi totesivat tiedotteessa.


MITEN TÄHÄN PÄÄDYTTIIN?

Halla-aho, Orpo ja Sipilä neuvottelivat siitä, voiko hallitus jatkaa tällä kokoonpanolla perussuomalaisten vallanvaihdoksen jälkeen.

Maahanmuuttokriittisen Halla-ahon ja hänen tukijoidensa arvomaailma on kauhistuttanut kokoomuksen ja keskustan edustajia. Halla-aho valittiin lauantaina perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousi kansanedustaja Laura Huhtasaari, toiseksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ja kolmanneksi kansanedustaja Juho Eerola. Kaikki kuuluvat puolueen maahanmuuttokriittiseen siipeen.

Petteri Orpo puolestaan totesi jo sunnuntaina, että perussuomalaisten johdon vaihtuminen on kokoomukselle ”erittäin vakava paikka”.


Orpo ei kuitenkaan halunnut ”mennä asioiden edelle” ja sanoi odottavansa maanantain keskusteluja.

Sipilä otti sunnuntaina kantaa Halla-ahon nimitykseen lähinnä toteamalla, että koko puoluejohdon vaihtuminen on ainutlaatuinen tapahtuma. Hän ei ottanut kantaa siihen, onko kyse hallituskriisistä tai millaisia edellytyksiä hallituksella on jatkaa tehtävässään.


Halla-ahon mukaan hallituskumppanien ongelmat perussuomalaisia kohtaan eivät johtuneet perussuomalaisten poliittisesta linjasta vaan henkilöistä: hänestä itsestään ja varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaresta.

”Hallituksen hajoaminen henkilökysymyksiin olisi valitettavaa, koska hallitus on pannut alulle tärkeitä ja äänestäjillemme kipeitäkin uudistuksia, jotka olisi syytä saattaa päätökseen”, hän sanoi linjapuheessaan sunnuntaina.

 


 

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hallituspolitiikka
  • Perussuomalaiset
  • Keskusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    5. 5

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    6. 6

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    7. 7

      Presidentti Martti Ahtisaari paljastaa HS:n syntymäpäivä­haastattelussa kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten – yksi heistä on suomalainen

    8. 8

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    9. 9

      Taistelevia jumalia, feminististä seksikomediaa ja Prisman hypnoottinen kassahihna – Nämä kymmenen tv-sarjaa kannattaa katsoa juhannuksena

    10. 10

      5,5-prosenttiset juomat tuskin päätyvät ruokakauppoihin – Eduskunnassa hallituksen esitystä uudesta alkoholilaista vastustetaan enemmän kuin kannatetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    7. 7

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    8. 8

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    9. 9

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    10. 10

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    4. 4

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    11. Näytä lisää