sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ahtaajien lakko ei tuo ruokapulaa – karambola voi puuttua tiskiltä

4.3.2010 9:37

TOR WENNSTRÖM / Lehtikuva

Ahtaajien lakko voi vaikuttaa ruokakaupassa muun muassa eksoottisten hedelmien tarjontaan.

Ahtaajien lakko voi vaikuttaa ruokakaupassa muun muassa eksoottisten hedelmien tarjontaan.

Karambola- ja rambutan-hedelmät voivat hetkeksi loppua kaupasta, mutta mitään todellista puutetta elintarvikkeista ahtaajien lakko ei kuluttajalle tuo, arvioi Kaupan liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen.

Myöskään polttoaineiden saantiin lakko ei vaikuta.

Tiettyjen hedelmien ja vihannestuotteiden kohdalla siirrytään Ropposen mukaan 15 vuotta taaksepäin aikaan, jolloin tuontia vielä säännösteltiin. Välimeren tomaatit ja kurkut ja jotkin etelän hedelmät voivat hetkeksi loppua yksittäisistä kaupoista. Sen pahempaa ruokapulaa ei ole tulossa.

Taustalla on se, että elintarvikkeiden kotimaisuusaste on korkea ja tuontielintarvikkeiden merkitys suhteellisen pieni. Lisäksi Ropponen arvioi kaupan jo nykyisellään käyttävän vaihtoehtoina tuontitapoja, joihin ahtaajien lakko ei vaikuta.

Myös polttoöljy kulkee Nesteen sataman kautta reittejä, joihin lakolla ei ole vaikutusta.

Paljon huolestuneempia kuluttajien kannattaa Ropposen mielestä olla lakon vaikutuksista maan kokonaistalouteen.

Esimerkiksi tukkukaupasta lakko uhkaa nopeasti viedä tuhansia työpaikkoja.

Ala on hänen mukaansa riippuvainen viennistä, jossa alkoi taantuman jälkeen jo vähän orastaa.

Taantuma vei tukkukaupan 90 000 työpaikasta puolentoista vuoden aikana 20 000. Nyt lakko Ropposen mukaan uhkaa viedä lisää.

"Aasin selkä voi katketa hyvinkin nopeasti. Päivä tai viikko eivät vielä katkaise sitä, mutta kolme neljä viikkoa. . ."

Viimeksi vuonna 1991 ahtaajien lakko kesti kolme viikkoa.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan noin 80 prosenttia Suomen päivittäisestä 160 miljoonan euron viennistä tapahtuu laivoilla.

.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.