1.7.2010 5:00
Paula Risikko
Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) siviilityöpaikka pärjäsi hyvin, kun Alko jakoi rahaa alkoholihaittojen vähentämiseen tähtääville hankkeille viime viikolla.
Lahjoitetusta 2,5 miljoonasta eurosta 100 000 euroa menee Risikon siviilityöpaikan Seinäjoen ammattikorkeakoulun hankkeelle.
Hän työskentelee laitoksen vararehtorina, mutta on nyt virkavapaalla.
Risikon mukaan lahjoitus tuli hänelle yllätyksenä.
"Kysyin ja kuulin, että Alkon hallitus päätti näin."
Asian valmisteli Alkon johtaja Maritta Iso-Aho.
"Projekti pyysi lahjoituksen yliopistolle tai ammattikorkeakoululle. Emme saa verovähennystä, jos lahjoitus menee sairaanhoitopiirin kautta", Iso-Aho kertoo.
Alkon lahjoitus on jatkoa juhlavuonna 2007 jaetulle miljoonalle eurolle. Silloin yhtiö tuki päihdelääketieteen opetusta neljässä yliopistossa.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu oli nyt ainoa ammattikorkeakoulu ja ainoa, joka sai rahaa yhteen hankkeeseen.
Lahjoitussumman perusteella hankkeella kävi tuuri. Esimerkiksi Tampereen yliopiston sosiaalipuoli saa 200 000 euroa, mutta sillä tuetaan tutkimusta ja opetusta useana vuonna.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi