perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Anttila: Ruuan arvonlisävero voi tippua jopa nollaan

2.8.2009 7:30

Sirkka-Liisa Anttila

Sirkka-Liisa Anttila

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) odottaa ruuan arvonlisäveron putoavan jopa nollaan, kuten Irlannissa ja Isossa-Britanniassa.

Anttila arvioi sunnuntain Keskisuomalaisessa, että muutokseen menee 10–15 vuotta. Ministerin mukaan terveellisemmissä ruuissa vero voisi olla nolla, kun taas vähemmän terveellistä ruokaa voisi vähän verottaakin.

Anttilan mukaan veroalessa on kyse vain poliittisesta tahdosta sen jälkeen, kun taantumasta on päästy nousuun.

Ruuan alv:n on määrä pudota lokakuun alusta 17 prosentista 12 prosenttiin. Euroopassa sen keskitaso on 6–9 prosenttia.

Veron laskemista on vastustettu sekä Sdp:ssä että kokoomuksen leirissä.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan veroaletta ei olla perumassa.

"Eduskunta on aikaa sitten tehnyt lait siitä, ja se astuu voimaan", Vanhanen sanoo sunnuntain Aamulehdessä.

Myös keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen toteaa, ettei ruokaveron alennus ole enää neuvottelukysymys. Korhosta haastatteli sunnuntain Verkkoapila.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.