17.3.2009 18:58
Sirkka-Liisa Anttila.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kiistää julkisuudessa esiintyneet tiedot, joiden mukaan hän on kieltäytynyt paljastamasta sitä, kuka on hyötynyt ruuan hinnannoususta.
Lahtelaisen Radio Voiman haastattelussa Anttilalta tivattiin, kenen taskuun Anttilan asettaman työryhmän selvitysten perusteella ruuan viimeaikainen hinnannousu on mennyt. Tällaista ryhmää ei Anttilan mukaan edes ole olemassa, eikä ministeriö ole teettänyt mitään erillistä hintarakennetutkimusta.
Anttilan mukaan hänen olisi pitänyt korostaa, että hänen tietonsa ruuan hintarakenteesta perustuvat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n julkisiin selvityksiin. "Mitään salaseuraa ei ole ollut", Anttila sanoo.
Työryhmästä puhuessaan Anttila korostaa tarkoittaneensa ryhmää, jonka hän kutsui koolle viime kesänä selvittämään, miten lihantuotanto selviäisi kannattavuuskriisistä. Miten ruuan hinnasta aiempaa suurempi osa menisi tuottajaportaalle asti ja miten kymmenen vuotta tehtyä suomalaisen elintarvikeketjun laatustrategiatyötä jatkettaisiin. Tätä selvittämään hän on perustamassa ryhmän, jossa on edustettuna koko suomalainen ruokaketju.
Esimerkiksi leivän hinnasta alkutuotannon osuus on neljä prosenttia. Tähän muutaman sentin lisä ei kaada ruuan hintaa suuntaan tai toiseen, Anttila korostaa. "Mutta se auttaisi alkutuottajaa todella paljon."
Anttilan mukaan hän ei halua syyllistää kauppaa tai mitään muutakaan tahoa siitä, että ne olisivat kasvattaneet ruuan kuluttajahinnasta saamaansa osuutta.
"Tavoitteeni on, että koko ketju Suomessa saataisiin sellaiseen yhteistoimintaan, jolla sitouduttaisiin huolehtimaan siitä, että suomalaista ruokaa on tulevaisuudessakin kaupan hyllyillä", Anttila sanoo.
Korhonen: Ruoan hinnan noususelvitys julkistettava 17.3.2009
Lehti: Anttila ei paljasta ruuan hinnannousun hyötyjiä 17.3.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi