28.8.2009 7:29 | Päivitetty: 28.8.2009 9:21
Paavo Arhinmäki
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäki arvostelee hallitusta oikeudenmukaisuuden unohtamisesta budjettiesityksessä. Hän sanoo Kansan Uutisissa, että kokoomus on ottanut täydellisen niskalenkin vihreistä ja keskustasta veropolitiikassa.
"Koko ajan mennään kohti tasaverotusta, kun välillisiä veroja korotetaan, mutta ei puututa siihen, että jo pitkään on lievennetty hyvätuloisten progressiota. Se on erittäin epäoikeudenmukainen suunta", Arhinmäki sanoo.
Arhinmäki pitää solidaarisuudesta luopumista rajuna muutoksena suomalaisessa veropolitiikassa.
"Aiemmin siinä on haettu oikeudenmukaisuutta. Nyt kokoomus onnistuu palkitsemaan omiaan, joilla on hyvät tulot ja varallisuutta. Heidän verorasitustaan on pienennetty."
"Ja kun verokertymää pitää taas lisätä, raha otetaan pieni- ja keskituloisilta. Lama maksatetaan heillä."
Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kritisoi, että hallitus jätti yhteiskunnan hyväosaiset nauttimaan saavutetuista eduistaan budjettiratkaisussaan. Arvonlisäveron nosto ja muut veronkorotukset kirpaisevat suhteellisesti eniten pienituloisiin ihmisiin, Soini linjaa.
Kehitysavun suunniteltua pienempää nostoa Soini sen sijaan kehuu. Soinin mielestä kehitysavun vuosittaisen paisuttamisen jarruttaminen oli rohkea ja tässä tilanteessa perusteltu teko.
Palkansaajien verotus pysymässä ennallaan 27.8.2009
Joukkoliikenteen työmatkakäyttöä tuetaan 27.8.2009
Kunnille lisää rahaa pakolaisten vastaanottoon 27.8.2009
Työllisyyspaketti syö suurimman osan kehitysavun korotuksesta 27.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi