sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Arto Merisalo: Osallistuin Kevan tilaisuuteen Järsössä

11.7.2009 10:09 | Päivitetty: 11.7.2009 11:39

Leif Rosas

Kuntien Eläkevakuutuksen Järsön kurssikeskus sijaitsee Porkkalanniemessä.

Kuntien Eläkevakuutuksen Järsön kurssikeskus sijaitsee Porkkalanniemessä.

Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo sanoo Iltalehdessä, että hän osallistui Kevan koulutuskeskuksessa Järsössä vuonna 2007 järjestettyyn tilaisuuteen. Tilaisuuden järjestäjä, Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen on väittänyt, ettei Merisalo ollut paikalla.

Keva on pyytänyt keskusrikospoliisia tutkimaan, syyllistyikö Kauppinen rikokseen korjatessaan tapahtumaan liittyviä kuitteja jälkikäteen.

Kauppinen määräsi Merisalon ja keskustan hallintosihteerin Lasse Kontiolan nimet yliviivattaviksi jo hyväksytyistä tositteista tämän vuoden kesä-heinäkuun aikana. Merisalo ei ymmärrä, miksi hänen nimensä viivattiin yli.

Merisalo kertoo Iltalehdessä myös olevansa pettynyt tukemiinsa poliitikkoihin.

"Olisin odottanut suoraselkäisempää toimintaa tapauksen keskeisiltä henkilöiltä. Me autoimme heitä ja nyt he eivät yhtäkkiä enää tunne tai muista meitä", sanoo Merisalo mainitsematta ketään kuitenkaan nimeltä.

Merisalon Nova Group tuki kansanedustajaehdokkaita ja puolueita vuoden 2007 vaaleissa sadoillatuhansilla euroilla.

Osansa Merisalon ryöpytyksestä saa myös Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok). Nova-johtaja sanoo viikonlopun Ilta-Sanomissa, että Kataja on henkilökohtaisesti kiittänyt häntä saamastaan tuesta. Merisalon mukaan miehet tapasivat ravintola Manalassa huhtikuussa 2007.

Kataja kiistää jyrkästi Merisalon väitteet.

"En muista tällaista tapaamista ollenkaan. (Tokmanni-johtaja Kyösti) Kakkosta olisinkin voinut käydä kiittämässä, mutta en Merisaloa, koska häntä en tuolloin tuntenut. Jos hän on ollut paikalla porukassa, jossa on ollut Kakkonen, on voinut mennä kiitokset sekaisin, Kataja pohtii IS:n verkkolehdessä.

Kataja sanoi aiemmin Satakunnan Kansassa, että hän ei ole tiennyt Novasta virranneesta vaalirahasta. Hän myönsi kuitenkin saaneensa yhdistykseltä rahaa vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, joissa tuli valituksi eduskuntaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.