10.5.2010 4:45
Asntolainojen korkovähennysoikeus on ollut yksi omistusasumista helpottava etu. Sakari Niemi lähetti tiiliannoksen Skanskan rakennustyömaalla Rovaniemellä.
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) väläyttää mahdollisuutta puuttua asuntolainojen verovähennysoikeuteen. Vapaavuori sanoo, että "verovähennysoikeuteen joudutaan puuttumaan, kun verotusta uudistetaan".
Kotitalouksien korkovähennysetu on valtiovarainministeriön verotyöryhmän listalla. Ryhmä valmistelee ehdotustaan seuraavaa vaalikautta varten.
Verovähennysoikeutta pohtii myös Vapaavuoren asettama työryhmä, joka linjaa 2010-luvun asuntopolitiikkaa.
Edellisen kerran verovähennysoikeutta leikattiin 1990-luvun alussa.
Vuonna 2008 kotitaloudet saivat vähentää veroistaan yhteensä 830 miljoonaa euroa asuntolainojen korkoja. Silloin korkotaso pyöri 4,83 prosentissa.
Viime vuonna summa putosi 540 miljoonaan euroon, koska korkotaso oli ennätyksellisen alhaalla eli 1,96 prosenttia. Summa kasvaa tulevaisuudessa selvästi, koska korkojen odotetaan alkavan nousta jo ensi syksynä.
Vähennysoikeuden määrä on ollut sama kuin pääomatulojen veroprosentti eli tällä hetkellä 28.
"Pääomaveroprosentin nostaminen 28 prosentista 30 prosenttiin on ollut esillä", sanoo verotyöryhmän varapuheenjohtaja, professori Heikki Niskakangas.
Jos sidoksesta pidetään kiinni ja pääomaveroprosenttia nostetaan, se tietäisi sitä, että myös kotitalouksien verovähennysoikeus kasvaisi nykyisestään.
Asuntopoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Telan toimitusjohtaja Esa Swanljung arvelee, että "suuntaa on päinvastainen eli vähennysprosentin määrä mieluimmin laskee nykyisestä".
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi