sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Brax: Kansanedustajien lahjontasäädöksiin tuntuva kiristys

20.10.2009 7:00

Tuija Brax

Tuija Brax

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) uskoo, että eduskunta hyväksyy oikeusministeriön työryhmän tulevan esityksen kiristää tuntuvasti kansanedustajien lahjontasäädöksiä.

Työryhmä jättää lähiviikkoina lainmuutosesityksen, jonka mukaan kansanedustajaa koskisivat lähes samat pykälät kuin virkamiehiä ja kunnanvaltuutettuja lahjustapauksissa.

Muutos nykyiseen tilanteeseen on suuri. Kansanedustajan voi nykyisin tuomita lahjuksen ottamisesta vain silloin, jos hän erikseen lupaa toimia lahjuksen vastineeksi tietyllä tavalla jossakin eduskunnan käsittelemässä asiassa.

Käytännössä se on monien asiantuntijoiden mukaan lähes mahdotonta osoittaa toteen.

Sen sijaan virkamiehet ja kunnanvaltuutetut voidaan tuomita lahjusrikkomuksesta, vaikka he eivät tekisi tai lupaisi saamansa edun vastineeksi mitään. Riittää, että edun saaminen heikentää ulkopuolisten luottamusta heidän toimintansa tasapuolisuuteen.

Lainmuutosta valmistelevassa työryhmässä ei ole puolueiden edustajia. Työryhmän puheenjohtaja on oikeusministeriöstä ja jäsenet keskusrikospoliisista, valtakunnansyyttäjänvirastosta, Turun yliopistosta ja Asianajajaliitosta.

Oikeusministeriö alkoi muuttaa lahjuspykäliä sen jälkeen, kun Euroopan neuvoston korruption vastainen elin Greco kehotti joulukuussa 2007 Suomea uudistamaan lahjussäädöksiä.

Kansanedustajat säätivät itselleen selvästi väljemmän lahjuspykälän kuin virkamiehille vuonna 2002.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.