24.4.2008 19:35 | Päivitetty: 25.4.2008 6:47
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) otti aseekseen perustuslain, kun hän arvosteli pääoppositiopuolue Sdp:tä vaaliuudistuksen vastustamisesta.
Sdp jätti eriävän mielipiteen, kun vaalijärjestelmän uudistamista pohtinut toimikunta ehdotti niin sanottua aluemallia nykyisen vaalipiireihin perustuvan mallin tilalle.
Sdp olisi mieluummin uudistanut nykyistä järjestelmää, joka olisi puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannan mukaan selkeämpi. Toimikunta on Feldt-Rannan tiistaisen kannanoton mukaan rikkonut periaatetta, että vaaliuudistukset perustuvat puolueiden konsensukseen.
"Uudistuksessa on kyse perustuslain vaatimuksesta, että kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Ajatus, että Sdp:llä olisi veto-oikeus, on aika kestämätön. En ymmärrä, mistä tällainen perustuslain vastainen uskonkappale on syntynyt", Brax sanoi.
Hallintoneuvos Lauri Tarastin vetämä toimikunta esittää koko maata vaalialueeksi ja valtakunnalliseksi äänikynnykseksi 3,5 prosenttia. Lisäksi toimikunta esittää nykyisten vaalipiirien säilyttämistä ja vaalipiirikohtaiseksi äänikynnykseksi 12 prosenttia.
Vaalipiirien säilyttämistä Brax perusteli, että puolueiden piirien toiminta on vakiintunut vaalipiirien alueelle.
Valtakunnallinen 3,5 prosentin äänikynnys on liian korkea Rkp:n ja perussuomalaisten mielestä, ja ne jättivät äänikynnyksestä eriävän mielipiteen.
"Pohjois-Savossa piilevä äänikynnys oli 14 prosenttia. Siellä äänestäjä saattoi kokea, että hänen ääntään kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti", Brax vertaili. Saksassa äänikynnys on 5 ja Ruotsissa 4, Brax muistutti. Hän myönsi 3,5 prosentin olevan "kohtuullisen rajamailla" eduskuntapuolueiden kannalta.
Braxin mukaan lakiesitys vaalijärjestelmän muuttamisesta annetaan jouluun mennessä. Uudistus vaatii muutoksen perustuslakiin, joten uuden mallin mukaiset eduskuntavaalit voitaisiin käydä aikaisintaan vuonna 2015.
Hallituspuolue Rkp:n näkemys on merkittävä, koska esityksen vaalijärjestelmän uudistuksesta pitää syntyä yksimielisesti. Rkp:n puoluesihteeri Ulla Achrén antoi ymmärtää torstaina, että puolue hieroo vielä äänikynnystä alaspäin.
"Ensi kädessä tavoite on kolme prosenttia", Achrén sanoi.
Achrén viittasi jo käytyyn julkiseen keskusteluun. Vaaliasiantuntija Sami Borg piti keskiviikon Helsingin Sanomissa 3,5 prosentin äänikynnystä aivan liian korkeana ja sopivampana kahta prosenttia.
Kolme prosenttia olisi sopiva "kompromissi" perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille. Soinin mielestä toimikunnan esittämä malli on yksinkertainen ja tajuttava.
Aluemallin kannalla oli torstaina myös vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Aulis Ruuth.
"Suhteellisen tasakokoisia vaalipiirejä on mahdoton tehdä", Ruuth sanoi.
Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan esimerkiksi Lapin vaalipiirille "ei voi tehdä yhtään mitään". "Liittäminen Oulun vaalipiirin ei onnistuisi, tulisi aivan liian suuri piiri."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi