perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Cronberg: Vanhanen tyytyväinen vihreisiin

15.2.2009 22:29

Tarja Cronberg

Tarja Cronberg

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on tyytyväinen vihreisiin hallituspuolueena, vakuuttaa vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronberg.

Cronberg kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomille, että pääministerin kanssa on asiasta keskusteltu eikä vihreillä ole mitään paineita lähteä hallituksesta. "Vihreät on ollut hyvä puolue hallituksen kannalta", Cronberg sanoi.

Cronberg myönsi, että joitakin erimielisyyksiä on, mutta niistä on selvitty neuvotellen.

Sähköisen viestinnän tietosuojalakia eli niin sanottua Lex Nokiaa koskeva erimielisyys todettiin jo varhain. Jotta osa vihreästä eduskuntaryhmästä voisi vastustaa sitä, pääministerin kanssa sovittiin, että toinen vihreistä ministereistä äänestää vastaan lakiehdotusta annettaessa, Cronberg kertoi. Sopimus sisältää hänen mukaansa sen, että laki hyväksytään.

Puolustusvoimien menojen lisäämistä koskevasta näkemyserosta vihreät ovat "valmiita neuvottelemaan".

Kaksi keskeisessä asemassa olevaa keskustalaista jatkoi viikonloppuna vihreiden kurmuuttamista.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoi puheessaan Joensuussa sunnuntaina, että hallituspuolueiden edustajat sotkeutuvat lillukanvarsiin ja suuntaavat energiaa hallituksessa yhdessä sovittujen asioiden hämmentämiseen.

"Suomi on kovaa vauhtia vajoamassa syvään talouskriisiin, mutta viime päivien uutisoinnin mukaan tämän hetken tärkein asia näyttäisi olevan vastustaa rikollisen toiminnan estämiseen tähtäävää sähköisen viestinnän tietosuojalakia", Korhonen sanoi.

"Loputtomiin ei voi istua toisten housuilla tuleen. Hallituksessa ei ole pakko olla", Korhonen viestitti vihreille.

Pääministeri Vanhasen talouspoliittinen avustaja Mika Rossi neuvoi hänkin vihreitä harkitsemaan hallituksessa oloaan.

"Lex Nokia, puolustusmäärärahat ja energiapolitiikka ovat pelkästään kuluneelta viikolta asioita, joissa vihreät ovat katsoneet, että hallituspolitiikan pelisäännöt eivät ole heitä varten", Rossi kirjoitti blogissaan lauantaina. "Vihreät, jos ette viihdy hallituksessa, menkää pois."

HS ei sunnuntaina tavoittanut Vanhasta kommenttia varten.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.