19.8.2011 13:51
Tavallisten ihmisten tapaaminen on dalai-laman matkojen päätarkoitus.
Tiibetin hengellinen johtaja, 14. dalai-lama Tenzin Gyatso ei ole erityisen harmissaan siitä, että Suomen ylin poliittinen johto välttelee hänen tapaamistaan.
"Yleensä mihin menenkin, päätavoitteeni on tavallisten ihmisten tapaaminen", toimittajille aamupäivällä Helsingissä puhunut dalai-lama sanoi.
Dalai-lama kertoo saattavansa harmistua, jos hän ei pääse tapaamaan poliitikkoa, jonka kanssa hän haluaisi keskustella Tiibetin asioista. Muuten poliitikkojen tapaaminen ei ole hänen matkojensa päätarkoitus.
"Koska minulla ei ole mitään keskusteltavaa hallituksen tai johtajan kanssa – – jos he eivät halua tavata, se on ok."
Torstaina Virosta Suomeen saapunut dalai-lama tapasi Virossa viisi ministeriä ja presidentti Toomas Ilveksen.
Suomessa hänet tapaa valtioneuvostosta vain kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.). Kansanedustajilla on lisäksi mahdollisuus keskustella dalai-laman kanssa epävirallisessa tilaisuudessa eduskunnassa.
Merkittävä syy, miksi poliitikot ympäri maailmaa välttelevät dalai-laman tapaamista, on pelko Kiinan reaktioista. Talousmahti Kiinan mielipide painaa usein enemmän vaakakupissa kuin tuen osoittaminen Tiibetille.
Kiina on toistuvasti kritisoinut dalai-laman tavanneita poliitikkoja Kiinan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Dalai-laman mukaan Kiinan reaktio on itsestään selvää.
"Kiina pitää minua demonina" dalai-lama nauraa ja nostaa sormensa pirunsarviksi otsalle.
Vaikka Tiibetin pakolaishallitus ei ole vaatinut alueen täyttä itsenäisyyttä enää vuosiin, Kiina pitää dalai-lamaa separatistina. Dalai-laman toiveena on ollut autonomia, jossa tiibetiläisillä olisi nykyistä enemmän itsemääräämisoikeutta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi