perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Demarit: Vihreitä ei enää tarvita

10.2.2008 11:50

Turku. Sdp:n ilmasto- ja energiapoliittista ohjelmaa valmistellut kansanedustaja Antti Vuolanne sanoi sunnuntaina puolueen tulevaisuusfoorumissa, että vihreitä ei enää tarvita, koska Sdp on ottanut ympäristöasiat niin vahvasti haltuunsa.

Toinen ohjelmaa valmistellut kansanedustaja, Miapetra Kumpula-Natri arvosteli lauantaina "järkivihreäksi" tunnustautunutta kokoomuksen puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Jyrki Kataista.

"En nähnyt kokoomuksessa positiivisuutta, ja sitä mitä pitäisi tehdä", hän sanoi.

"Meillä on valmis ohjelma. Maailma tulkoon suomalaisen sosiaalidemokratian perässä", Kumpula-Natri julisti.

Sdp:n ilmasto-ohjelmassa esitetään vaatimuksia muun muassa päästökaupan laajentamisesta, uusiutuvan energian käytön lisäämisestä, ympäristöverojen kiristämisestä, tiiviistä rakentamisesta, energiatehokkuuden ja energianeuvonnan lisäämisestä, kulutustottumusten muutoksista ja joukkoliikenteen lisäämisestä.

Sdp haluaa, että joukkoliikenteen matkalippujen hintoja alennetaan, mikä edellyttää julkisen tuen lisäämistä.

"Lippujen arvonlisäveroa on alennettava EU-tason päätöksin, ja Suomen tavoite tulee olla arvonlisäverosta vapautettu joukkoliikenne", ilmasto-ohjelmassa sanotaan.

Sdp tavoittelee ilmaista joukkoliikennettä alle 16-vuotiaille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.