5.12.2008 15:17
Suurin oppositiopuolue Sdp ei ole vielä päättänyt kantaansa hallituksen esittämään "Lex Nokiaan", jolla lisätään työnantajan oikeuksia työntekijöiden valvomisessa.
Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksesta on parhaillaan eduskunnan liikennevaliokunnan käsiteltävänä, ja eduskunnan lopullinen päätös lakiesityksestä saattaa valmistua ensi viikolla.
"Se on aika iso periaatteellinen kysymys. Siinä otetaan tietynlainen linjavalinta", Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo. Hän ei halua vielä linjata lakiesityksestä tarkemmin, sillä Sdp:n eduskuntaryhmä ei ole käynyt asiasta perinpohjaista keskustelua.
Sdp:n liikennevaliokuntaan kuuluva kansanedustaja Tero Rönni arvioi, että lakiesityksen puolesta on paljon argumentteja. "Yrityssalaisuuksien vuotamista ei voi hyväksyä", hän toteaa.
Rönnin vaa'assa painaa myös se, että kaikki palkansaajakeskusjärjestöt hyväksyvät lakiesityksen – ne ovat saaneet asiasta aikaan neuvottelutuloksen työnantajien edustajien kanssa.
Rönni huomauttaa, että työntekijä luopuu ylipäätään aika monista asioista allekirjoittaessaan työsopimuksen. "Tässä vain tarkennetaan olemassa olevaa lainsäädäntöä", hän huomauttaa.
Liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Karhu (sd) puolestaan pitää lakiesitystä hyvin hankalana.
"En tiedä pääseekö se tarkoitukseensa. Ihmisillä on kuitenkin myös muisti, ja muistitikutkin ovat olemassa", Karhu sanoo. Yrityssalaisuuksien vuotamista ei siis voisi välttämättä estää sähköpostia valvomalla.
Karhun mukaan ongelmallista on myös se, että sama oikeus saattaa lain myötä tulla työnantajien lisäksi vaikkapa taloyhtiöille. "Tästä ei ole keskusteltu tarpeeksi", hän sanoo.
Jos sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos hyväksytään, yritykset saavat oikeuden seurata työntekijöidensä sähköpostiliikennettä kuten lähettäjä- ja vastaanottajatietoja. Esitys on herättänyt arvostelua, koska oikeusoppineiden mukaan se heikentää perusoikeuksia.
Oikeuskansleri arvostelee kiisteltyä Lex Nokiaa 2.12.2008
UUTISANALYYSILex Nokia: Näyttö puuttuu 25.11.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi