Diplomaattien tunnustukset

Georgian sodan jälkeen ulkoministeri Alexander Stubb antoi suurlähettiläille tehtäväksi kirjoittaa maailman tilanteesta. Stubb sai, mitä tilasi. Kaikkein tylyimmin lähettiläät arvioivat itänaapuria. Venäjä näytti maailmalle keskisormea, kirjoitti yksi.

Hyvä on, ajatteli suurlähettiläs, ja ryhtyi kirjoittamaan. Ulkoministeri saisi, mitä tilasi. En hiivi hyssyttelyyn enkä luiki liturgiaan, lähettiläs lupasi kahden liuskan tekstin alussa - ulkoministeri Alexander Stubbin sanoja lainaten.

Sitten hän teki havaintoja Suomen itäisestä naapurista. Venäjä ei voi koskaan ansaita naapuriensa luottamusta, ellei se ensin tee rehellisesti tiliä menneisyytensä kanssa.

Venäjä ei piittaa yhteisesti sovituista säännöistä, lähettiläs jatkoi. Se haikailee 1800-luvulle, kun EU elää 2000-lukua. Se rakentaa aitaa ja vaalii turvallisuuttaan aidan molemmin puolin. Kun Kiina 8. elokuuta aloitti kesäolympialaiset, Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Kiina kutsui maailman kylään, Venäjä näytti maailmalle keskisormeaan.

Aika suorasukaista tekstiä. Mutta sellaista ulkoministeri Stubb varmaan odottikin, kun hän Georgian sodan jälkeen pyysi Suomen suurlähettiläiltä kahden liuskan arvioita maailmanpoliittisesta tilanteesta.

Kirjoituksia tuli 64 lähettiläältä. Helsingin Sanomat sai tutustua niistä runsaaseen kolmasosaan.

Ulkoministeriöstä vakuutetaan, että nimettöminä luovutetut tekstit antavat kattavan kuvan aineistosta. Niin ne saattavat tehdäkin.

Mukana on ympäripyöreyksiä ja latteuksia. Joskus diplomatiaksi on väitetty sitä, että liituraitapuvussa sanotaan kielteisetkin asiat hienostuneesti ja mielellään ranskaksi. Paskaa silkkisukassa, kuten Napoleon asian aikanaan ilmaisi.

Mutta kyllä suurlähettiläiden kirjoituksissa on aika paljon suoraakin tekstiä - ja muutama reipas irtiotto Suomen virallisesta ulkopolitiikasta.

Tietty reteys on ymmärrettävää. Mallia näytti Stubb itse elokuun lopussa suurlähettiläspäivillä, joilla hän kotitehtävänsä antoi. Stubbin puhe muistutti rypälepommia: hän kyseenalaisti YK-järjestelmän, tuomitsi turvallisuuspoliittiset selonteot ja kutsui ulkopolitiikan johtoa kuoreen käpertyneeksi lausuntoautomaatiksi.

Puheessaan Stubb oli vakuuttunut, että Georgian sodan ensimmäinen päivä 8. elokuuta 2008, eli 080808, oli kansainvälisen politiikan käännekohta. Suurlähettiläiden tehtävä oli arvioida maailmaa tästä vinkkelistä.

Venäjä. Kun suurlähettiläät palasivat asemapaikoilleen, adrenaliini alkoi hiipua.

Useimmissa arvioissa 080808:aa pidetään merkittävänä päivämääränä ja vähintään kansainvälisen politiikan herätyskellona, jollaiseksi Stubb itse kutsui sitä.

Mutta oliko 080808 käännekohta? Yksi lähettiläs vastasi savolaisittain. Se sekä oli että ei ollut.

Monien suurlähettiläiden käsitykset 080808:n merkityksestä ovat suoraan yhteydessä heidän arvioihinsa Venäjästä. Venäjä - jos koskaan - on nyt länsimaille suurimman luokan ulkopoliittinen haaste.

Paljosta lähettiläät ovat yksimielisiä: Venäjä on vahvistunut ja voi siksi pyrkiä tavoitteisiinsa uusin keinoin. Yhteistyö sen kanssa perustuu yhteisiin etuihin eikä enää yhteisiin arvoihin, kuten demokratiaan.

Mutta kuinka aggressiivinen Venäjä on? Venäjän poliittinen johto on päätynyt siihen, että heillä on riittävä poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen kyky ongelmiksi kokemiensa asioiden ratkaisemiseen tarvittaessa myös asevoimin.

Aggressiivisuudella pyritään ohjaamaan huomio pois todellisista ongelmista. [Venäjän] on mukava kohentaa asemaansa kotona ja kansainvälisesti kohtelemalla kaltoin pieniä rajanaapureita. Mutta toisaalta. Keskinäisriippuvuus maailmanmarkkinoista ja investoinneista ajaa Venäjän jossakin vaiheessa palaamaan yhteistyön piiriin.

Ulkoministeri itse sai myös hyvin suorasukaista palautetta siitä, että oli hämmästellyt Venäjän asevoiman käyttöä. Niille, joille tämä tuli yllätyksenä, voi suositella historiaan perehtymistä.

Vain yhdessä arviossa Venäjän nähtiin nousevan niin vahvaksi, että Euroopan pitäisi liittoutua sen kanssa Yhdysvaltoja vastaan. Tätä ehdottaneen lähettilään mukaan Euroopan vain pitäisi tinkiä perinteisistä arvoistaan, kuten demokratiasta. Venäjä tarvitsee kuitenkin kumppanin, ja EU on tarjolla olevista ainoa sopiva. Yhteistyön tiivistäminen EU:n kanssa palvelee Venäjän etua myös siinä mielessä, että se heikentää Natoa ja sitä kautta entisestään Yhdysvaltain jalansijaa Euroopassa.

Muiden lähettiläiden arvioiden mukaan Venäjä ei ole aivan näin vahva eikä Yhdysvallat aivan näin heikko. Mullistusten odottajia varoitellaan. Venäjästä ei kerta kaikkiaan ole Yhdysvaltain supervalta-aseman haastajaksi.

Yhdysvallat. Syyskuun alkupuolella kansainvälinen finanssikriisi kiihtyi ja vei lähettiläiden huomion uuteen suuntaan. Yhdysvaltain finanssimaailman ainutlaatuisen jyrkkä luisu voidaan nähdä maailmanpolitiikan kannalta samanlaisena huutomerkkinä kuin 080808.

Yhdysvalloilla on lähettiläiden mukaan kuitenkin yhä sotakyvyssä, taloudessa ja kansainvälisessä huippututkimuksessa murskaava ylivoima.

Niissä harvoissa arvioissa, joissa finanssikriisi mainitaan, Yhdysvaltain edellytyksiä selvitä siitä pidetään ehkä yllättävänkin hyvinä. Onko Yhdysvaltojen finanssikriisi merkkipaalu maan taloudellisen vallan kutistumisen tiellä vai alku todelliselle puhdistukselle, joka raivaa tietä uudelle kilpailukyvylle, kuten pohjoismaissa koettiin 90-luvulla?

Jotkut katsovat Yhdysvaltoja myös kotitehtävänsä lähtökohdan, Georgian sodan, valossa. Yhdysvalloille Georgian sota alleviivasi sen oman nykyisen poliittisen vaikutusvallan rajallisuuden sekä heikkouden.

Suomalaisten suurlähettiläiden mielestä ei ole vain pahasta, että Yhdysvallat huomaa valtansa rajat. Tämä tarjoaa Euroopalle muitakin vaihtoehtoja kuin lähentymisen Venäjään. Yhdysvaltojen asema maailmassa on käsittääkseni sitä vahvempi, mitä vahvempi sen suhde on Eurooppaan.

Eurooppa. Valtaosassa arvioista pohditaan Euroopan ja nimenomaan EU:n roolin kehitystä. Ei ehkä tule yllätyksenä, että Suomen suurlähettiläät ovat voittopuolisesti hyvin Eurooppa-mielistä väkeä. Hieman yllättävämpää on se, että kovaksikeitetyn valtapolitiikan oheen mahtuu myös hitunen idealismia. On tärkeää, että Suomi ja EU edistävät maailmanlaajuisesti meille tärkeitä arvoja kuten demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja hyvä hallinto.

Tarkkoja ehdotuksia Euroopan aseman edistämiseksi on teksteissä aika vähän. Irlannin kansanäänestykseen kaatunut EU:n uusi perussopimus mainitaan vain kahdesti. Kun EU:n laajeneminen mainitaan, sitä enimmäkseen kannatetaan. Georgian EU-jäsenyyttä ei ehdota kukaan.

Georgian sodan jälkeen huomio pitäisi yhden lähettilään mielestä siirtää Balkanin alueelta enemmän itään, varsinkin Ukrainaan. Ukrainan luisuminen Venäjän valtapiiriin olisi EU:lle ja koko lännelle geopoliittinen katastrofi.

Yksi lähettiläs kirjoitti ensimmäisenä paperille sanan energia. Eurooppa on yhä riippuvaisempi Venäjältä tulevasta energiasta, ja Georgiassa Venäjä osoitti, kuinka helppoa sen olisi katkaista tärkeät putket myös länteen. Venäjä on jo käyttänyt energia-asetta ulkopolitiikassa, kun valtion Gazprom-yhtiö sulki länsimieliseltä naapuriltaan Ukrainalta kaasuhanat joksikin aikaa. Eurooppa on paralysoituneena katsellut Venäjän toimia, eikä se ole ryhtynyt juuri mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin asiassa. Helppoja ratkaisuja ei ole. Yksi lähettiläs tarjoaa kaasuntuontia myös Iranista ja Pohjois-Irakista.

Sekään ei ratkaisisi lännen ongelmia. Energiakysymys on lähivuosien ja vuosikymmenien megatrendi: energiavarat osittain ja öljyn osalta lähes täysin sijaitsevat maissa, jotka ovat ongelmallisia.

Maailmanpoliittinen tilanne. Lähettiläiden mielestä luvassa ei ole uutta kylmää sotaa, pikemminkin "viileää rauhaa". Mikä siis on lähettiläiden mukaan kansainvälisen politiikan suuri kuva?

Aika monessa arviossa avainsanat ovat yksinapaisuus ja moninapaisuus.

Yksinapaisuudesta tuli suorastaan muotitermi 1990-luvulla, kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Se viittaa Yhdysvaltoihin maailman ainoana supervaltana. Yksinapaisuus on tehnyt tietä toiselle muotitermille, moninapaisuudelle. Puhuminen yksinapaisuuden katoamisesta ja moninapaistumisesta lienee enemmän kylmän sodan ja sen jälkeisen vuosikymmenen ajan retoriikkaa, nyt oikea termi vaikuttaisi sittenkin olevan globalisaatio. Joka tapauksessa maailmanpoliisi Yhdysvaltain johtoasema heikkenee arvioiden mukaan vähitellen. Kiina, Intia ja myös Brasilia ovat nousseet talousmahdeiksi, vaikka maailmanpolitiikassa ne pysyttelevät hissukseen. Kiina, Venäjä ja Intia saavat janota post-amerikkalaista maailmaansa vielä pitkään.

Suuret pensselinvedot sujuvat kansainvälisen politiikan ammattilaisilta verrattain yhdenmukaisesti - toisaalta myös yllätyksettömästi. Eroja syntyy enemmän silloin, kun lähettiläät miettivät, miten järjestelmää pitäisi yrittää hallita. Onko kansainvälisestä yhteisöstä ja ennen kaikkea YK:sta enää mihinkään?

Stubbhan jo julisti niiden jäävän pian historian jalkoihin.

Lähettiläät ovat varovaisempia. Osa toivoo erityisesti YK:n vahvistamista. Mutta on ministerillä myötäilijöitäkin. Kysymys on, onko järkevää edes pyrkiä vahvistamaan nykyisten instituutioiden varaan perustuvaa hallintajärjestelmää, kun sen perustukset ovat jo murtuneet. Lähivuosien suurimpina turvallisuusuhkina muutama lähettiläs pitää ydinaseita, erityisesti Iranin ydinohjelmaa ja Israelin ja Iranin mahdollista yhteenottoa. Terrorisminvastainen sota jää taka-alalle. Islamin ja lännen suurta taistoa, kulttuurien yhteentörmäystä, ei sittenkään tullut, vaikka New Yorkin terrori-iskujen jälkeen sitä jo hetken pelättiin.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden, ympäristön ja ilmaston ongelmia korostava idealismi on voimapolitiikan nostattaman adrenaliinin jälkihöyryssä out - ainakin Helsingin Sanomien saamien 23 arvion perusteella. Yksinäiseksi ratsastajaksi jää se lähettiläs, joka perää kehitysyhteistyörahojen nostamista.

Maailma ei ole yhdentynyt. Päinvastoin: Kylmän sodan päättymisen jälkeinen käynnistyneiden globaalien megatrendien - demokratia, ihmisoikeudet, markkinatalous, oikeusvaltio ja hyvä hallinto - voittokulku kohti samoihin arvoihin ja periaatteisiin nojautuvaa yhtä, yhteistä ja turvallista maailmaa osoittautui katteettomaksi unelmaksi. Ja uuden voimapolitiikan aikakautena epävarmuus ja sekavuus vain lisääntyvät. Maailma ei jakaudu, vaan pikemminkin hajoaa.

Suomi. Stubb tilasi arvioita maailmanpolitiikasta. Aika moni jättää huomiotta sen, mitkä ovat Suomen haasteet.

Silti aineistosta löytyy tekstiä, jota ei ihan heti voisi kuvitella kuulevansa lähettiläiden suusta on the record, omalla nimellä julkisesti esitettynä. Näissä tapauksissa kyse on useimmiten Venäjästä. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen työlista kaipaa tarkistusta. Tarkistuksen suunta on itä. Venäläiset ovat Suomen suurin vähemmistö. Jo nykyisellään heitä on lähes saman verran kuin suomalaisiksi luettavia ahvenanmaalaisia ja kohta varmaan enemmän. Tällaiset kehitysnäkymät muistuttavat Georgian tapahtumista ja siitä, että Venäjä on toista maata. Yhden mielestä Suomella ei ole EU-aikakautena erityissuhdetta Venäjään. Pari puolestaan arvioi Suomen olevan turvassa Venäjältä, toisin kuin idän karhun eteläisemmät naapurit. Yksi kuvaa Georgian sotaa enemmänkin "terveeksi muistutukseksi" siitä, että meillä on aseita politiikkansa jatkeena käyttävä naapuri.

Eräs lähettiläs tohtii rivien välissä näpäyttää omaa esimiestään ja muuta ulkopoliittista johtoa. Presidentin, pääministerin ja ulkoministerin toisistaan osittain eriävissä Georgia-lausunnoissa on tainnut olla maailmalla selittämistä. Tärkeää olisi nähdä ulkosuhteet kokonaisuutena ja järjestää ulkopoliittinen päätöksenteko ja esiintyminen siten, että Suomen linjasta ei synny epäselvyyttä. Natosta mielipiteet jakautuvat. Osa lähettiläistä on stubbilaisia. Ei ole näkyvissä syytä, miksi Suomi ei liittyisi Natoon, mutta ei tähän hätään. Yksi valjastaisi kansan pehmittäjäksi jopa koululaitoksen. Kaksi epäilee, olisiko Natosta sittenkään antamaan Suomelle perinteistä aseapua, ydinaseturvan kylläkin. Pohdinta ei ole uusi, Georgian vuoksi vain ajankohtaisempi.

Kannanotto sinänsä on myös Suomen Nato-optiosta vaikeneminen.

Stubb ei hiivi hyssyttelyyn, eivätkä kaikki alaisetkaan.

Lähettiläs oli päättämässä kirjettään. Esimiehelle piti kertoa kuitenkin vielä yksi asia. Suomen energiariippuvuutta Venäjästä on vähennettävä. Se olisi tehtävä asteittain ja hiljaisesti, ei demonstratiivisesti Venäjän uhkaa nenän edessä heiluttamalla. Mutta se olisi ehdottomasti tehtävä. Yhdysvaltain merijalkaväen motto on: 'If you grab them by the balls, their hearts and minds will follow' [ 'Jos niitä vääntää palleista, niiden pääkin kääntyy']. Venäläisetkin luultavasti tuntevat sen.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi