sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

EU-byrokratia nielaisi Anneli Jäätteenmäen passin

25.1.2008 13:22

EU-parlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk) on menettänyt passinsa EU-byrokratian syövereihin. Jäätteenmäki kertoi perjantaina joutuneensa hakemaan uutta passia, koska parlamentin viisumi- ja matkajärjestelyistä vastaava osasto oli kadottanut hänen matkustusasiakirjansa.

Jäätteenmäki oli jättänyt passinsa virkamiehille, jotta siihen hankittaisiin Intian viisumi parlamentin delegaation vierailua varten. Kun passia sitten kyseltiin takaisin, kävi ilmi ettei sitä löytynyt sen paremmin Intian suurlähetystöstä kuin parlamentistakaan.

"Se on joko hukattu tai varastettu", Jäätteenmäki harmitteli ja arveli, ettei Suomen eduskunnassa voisi ikinä tapahtua vastaavaa.

Varkaudet ovat Jäätteenmäen mukaan kuitenkin yleisiä EU-parlamentissa. Edustajien laatikoista, joissa papereita ja muuta tavaraa kuljetetaan Brysselin ja Strasbourgin välillä, katoaa säännöllisesti tavaraa, kuten kameroita ja läppäreitä.

"Poliisi ei voi niitä tutkia, koska sillä ei ole pääsyä EU-parlamenttiin. Joten ne jäävät selvittämättä", Jäätteenmäki kertoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.