26.11.2009 19:32 | Päivitetty: 26.11.2009 20:09
EU:n talouskomissaarin paikalle esillä oleva Olli Rehn on aiemmin työskennellyt unionin laajenemisasioista vastaavana komissaarina.
Suomen Olli Rehnistä on tulossa EU:n uusi talouskomissaari, uutistoimisto Reutersin haastattelemat EU-diplomaatit sanovat. Rehn seuraisi tehtävässä Espanjan Joaquin Almuniaa, joka siirtynee kilpailukomissaariksi.
Nämä kaksi paikkaa ovat komission vaikutusvaltaisimmat. Rehn on nyt unionin laajentumisasioista vastaava komissaari.
Uuden komission on määrä aloittaa työnsä ensi vuoden alussa. Reutersin haastattelemat diplomaatit kertoivat myös, että komission puheenjohtaja José Manuel Barroso aikoo nimittää uudeksi kauppakomissaariksi belgialaisen Karel De Guchtin ja energia-asioista vastaavaksi komissaariksi Saksan Günther Öttingerin.
EU:n sisämarkkinoista vastuuseen Barroso aikoo panna Ranskan entisen ulkoministerin Michel Barnierin. Torstaina neuvoteltiin edelleen siitä, kuuluisiko Barnierin tehtäviin merkittävän finanssisektorin valvonta vai liitettäisiinkö se osaksi talouskomissaarin vastuita.
Jos finanssisektorin valvonta siirretään talouskomissaariolle, tulisi Rehnille suunnitellusta salkusta entistä painavampi.
Erään Reutersin haastatteleman diplomaatin mukaan asiasta kamppailevat Ranska ja Britannia. Britannia ei halua, että Ranska saisi käsiinsä finanssisektorin valvonnan, sillä se pelkää, että Ranska käyttäisi verorahoja pönkittääkseen valtio-omisteisia pankkeja.
Britannia pelkää myös, että manner-Euroopan maat yrittävät heikentää Lontoon asemaa Euroopan finanssipääkaupunkina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23