sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Eduskunnan eräkerho löysi juhlilleen isännän RAY:sta

8.10.2009 21:00

PETER JANSSON

Eduskunnan eräkerhon hihamerkki.

Eduskunnan eräkerhon hihamerkki.

Eduskunnan kulujen karsimisprojekti on tuottanut yllättävän hankaluuden Eduskunnan Eräkerholle. Se on joutunut etsimään ulkopuolisen isännän vuotuisille päivällisilleen.

Perinteisesti kerho on kutsunut jahteja järjestäneiden metsästysseurojen ja muiden alan yhdistysten edustajia eduskuntaan kiitospäivällisille. Kerho saa eduskunnalta avustusta vain pari kolme tuhatta euroa vuodessa, mutta juhlia onkin isännöinyt joku eduskunnan puhemiehistä. Esimerkiksi Riitta Uosukaisen (kok) aikaan juhlat olivat ylellisiä ja niitä odotettiin.

Sauli Niinistö (kok) on kuitenkin vastustanut tätä käytäntöä ja itse kieltäytynyt isännyydestä. Varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk) oli välillä isäntänä, mutta viime kerralla kerho joutui harmikseen laittautumaan talon ulkopuolelle.

Juhlien järjestäjäksi löytyi Raha-automaattiyhdistys. Eräkerhon nykyinen puheenjohtaja Erkki Pulliainen (vihr) vahvistaa, että juhlan isäntänä toimi RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk).

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.