22.4.2010 13:53 | Päivitetty: 22.4.2010 14:05
Ydinvoimaluvista päättäminen on eduskunnassa niin sanottu omantunnon kysymys. Se tarkoittaa sitä, että kansanedustajat voivat päättää asiasta itsenäisesti ilman ryhmäkurin painetta. Näin toki pitäisi perustuslain mukaan olla muutenkin, mutta ei ole. Käytännössä kansanedustajat joutuvat usein asettumaan ryhmän kannalle myös silloin, kun kanta ei vastaa heidän omaansa.
Eduskunta voi vain päättää hyväksyä tai hylätä hallituksen esittämät luvat. Se ei voi ryhtyä muuttamaan hakemuksen yksityiskohtia ja viilata niitä haluamakseen samalla tavalla kuin esimerkiksi jotain hallituksen tavanomaista lakiesitystä käsitellessään.
Sitten kun hallitus noin kahden viikon päästä tekee virallisen päätöksen lupien tuomisesta eduskuntaan, eduskunta aloittaa kannanmuodostuksen. Varsinaisen mietinnön, eli eduskunnan kannan, muotoilee talousvaliokunta. Se pyytää lausunnon asiasta useilta muilta valiokunnilta. Kaikki ne haluavat kuulla asiantuntijoita.
Olettaa myös voi, että ydinvoiman lisärakentamista vastustavat kansanedustajat haluavat hidastaa käsittelyä niin paljon kuin pystyvät, jotta päätös siirtyisi ensi syksyyn. Mitä lähempänä ensi kevään eduskuntavaalit ovat, sitä vaikeampi ydinvoimaa on kannattaa he ajattelevat.
Ydinvoimaa vastustavaan kansanedustajien verkostoon kuuluu ainakin kolmisenkymmentä edustajaa. Heillä varmasti on asiantuntijoilta kysyttävää.
Hyväksyykö eduskunta uuden ydinvoiman rakentamisen?
On todennäköistä, että hallitus korostaa eduskunnassa energiaratkaisujen olevan kokonaispaketti. Jos lisäydinvoimaa ei tule, ei toteudu uusiutuvaa energiaa koskeva pakettikaan.
Näin ydinvoimaa epäröivät edustajat, voivat kuitenkin ajatella, että myös uusiutuvaa energiaa tulee merkittävästi lisää, ja ydinvoimalupien hyväksyminen tulee helpommaksi. Ja jos suurten puolueiden kansanedustajat asettuvat kannattamaan puheenjohtajiensa linjauksia, hallituksen esitykset uusista luvista menevät läpi.
Aihe on kuitenkin aidosti moniulotteinen ja vaikea. Päättäminen on vaikeaa. Siitä käy esimerkiksi se, että kansanedustajat Mauri Pekkarinen (kesk) ja Matti Vanhanen (kesk) vastustivat ydinvoiman lisärakentamista, kun aihe edellisen kerran oli esillä. Nyt he kannattavat kahden uuden ydinreaktorin rakentamista.
Pekkarinen pahoittelee tsoukki-sanan käyttöä ydinvoimakommentoinnissa 23.4.2010
Yle: Yli puolet kansanedustajista puoltaa lisäydinvoimaa 22.4.2010
Katainen energiaratkaisuista: "Kiitos Mauri" 22.4.2010
Rkp:n ministereille huutia omilta ydinvoimapäätöksestä 23.4.2010
Vihreiden Niinistö: Ydinvoimapäätös voi muuttua eduskunnassa 22.4.2010
Tynkkynen: Vihreiden pysyttävä hallituksessa 22.4.2010
Hallitus odottaa Fennovoimalta selvitystä ydinjätehuollosta 22.4.2010
Hallitus myönsi luvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle 21.4.2010
UPM kiittää, Keskustanuorten puheenjohtaja kritisoi 21.4.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi