24.8.2010 13:58
Eero Heinäluoma harkitsee asettumista Sdp:n presidenttiehdokkaaksi.
Tampere. Sdp:n kesätapahtumissa tehdyn kansalaiskyselyn perusteella puolueen ykkösvaihtoehdot puolueen presidenttiehdokkaaksi ovat Eero Heinäluoma, Lasse Lehtinen ja Erkki Tuomioja.
Heinäluoma sanoi tiistaina harkitsevansa ehdokkuutta ja tiedottavansa asiasta syksyllä. "Kyseessä on tasavallan arvovaltaisin tehtävä, joten pelkkä ehdokkuuskin vaatii perusteellisen fundeerauksen", Heinäluoma sanoi.
Lehtinen olisi tiettävästi innolla valmis ehdokkaaksi. Tuomioja on ehtinyt moneen otteeseen kieltäytyä, mutta Sdp:n puoluesihteerin Mikael Jungnerin mukaan Tuomioja antoi nyt luvan nimensä käyttöön ehdokaslistalla.
Jungnerin mukaan ehdokaslistalta poistettiin muiden puolueiden jäsenet, eli ainakin eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, joka on mielipidekyselyissä demariäänestäjienkin kärkiehdokas.
Lisäksi listalta putsattiin selkeästi kieltäytyneet ehdokkaat kuten presidentti Martti Ahtisaari, entinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen.
Sdp sai kesäkiertueellaan noin 3 000 ehdotusta presidenttiehdokkaasta. Kannatusta saivat lisäksi myös puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen, valtiosihteeri Raimo Sailas, Tuula Haatainen, Suvi-Anne Siimes ja puoluesihteeri Mikael Jungner.
Hajaääniä saivat lisäksi myös muun muassa presidentin puoliso Pentti Arajärvi, entinen puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund, Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman, europarlamentaarikko Mitro Repo ja kirjailija Kaari Utrio.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi