lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
NÄKÖKULMA

Ei aivan salonkikelpoista

27.10.2008 12:30

Perussuomalaisten listoilla kuntavaaleissa menestyneet maahanmuuttokriitikot ovat politiikan uusi avoin kortti. Heidän painoarvoaan keskustelun avaajina ei voida enää vähätellä, joskaan ei ole syytä liioitteluunkaan.

Muutamalla valtuutetulla ei valtuustoissa vielä rellestetä. Toisaalta mikään ei anna aihetta olettaa, etteikö suosion kasvu voisi jatkua myös tulevaisuudessa.

Maahanmuuttokriitikoiden menestystä selittää paitsi oikeistopopulismin yleinen nousu, myös nettikampanjoinnin onnistuminen. Blogeissa ja keskustelupalstoilla maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on väitelty kiivaasti jo vuosia.

Samaan aikaan päivänpolitiikassa keskustelu on ollut miltei kuollutta. Tällainen vaikeneminen näyttäisi nyt osaltaan sataneen ääninä kriitikoiden pussiin.

Taustaltaan monikulttuuri-ideologian arvostelijat näyttäisivät olevan sekalaista väkeä liberaaleista akateemisista naisista kansallismielisiin duunarimiehiin. Heitä oli vaaleissa ehdolla myös muiden kuin perussuomalaisten listoilta mutta menestys jäi heikoksi.

Osa tästä joukosta ei yllä salonkikelpoiseen sarjaan. Mielenkiintoista onkin seurata, kykeneekö kiistelty helsinkiläinen Jussi Halla-aho (sit) luomaan yhden teeman poliitikkona aiheesta vakavasti otettavaa keskustelua.

Kysymys sinänsä on valtava: kuinka hallita kasvavaa maahanmuuttovirtaa ja ehkäistä ne virheet, joista Euroopan suurkaupunkien lähiöissä maksetaan nyt kovaa hintaa?

Maahanmuutto voi hyvinkin nousta Suomessa politiikan keskiöön jo lähiaikoina. Ideologiset erot ovat niin suuria, että väittelystä voi odottaa kovaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.