1.5.2009 6:00
Isä Mitro
Kiista Sdp:n eurovaaliehdokas Mitro Revon asusteista on kuohuttanut ortodoksipiirejä ja kiinnostanut muutakin yleisöä.
Ortodoksisen kirkon piispainkokous on paheksunut sitä, että sitoutumattomana ehdokkaansa kesäkuun eurovaaleissa EU:n parlamenttiin pyrkivä Repo esiintyy pappina ja papin asussa. Kirkon vuosituhantinen linjaus kieltää piispainkokouksen mielestä papin osallistumisen politiikkaan.
Repo sanoi torstaina Helsingin Sanomille, että tämä kanoniseen oikeuteen perustuva linjaus ei ole itsestään selvä.
"Siellä on ainoastaan linjaus, että pappi, diakoni tai piispa ei saa osallistua maallisiin töihin. Ei ollut politiikkaa 300-luvulla", Repo sanoo.
Ortodoksinen kirkko kuulee Repoa asiasta ensi viikolla. Kirkko voi halutessaan kieltää tältä pappisviran ulkoisten tunnusten käyttämisen.
On myös mahdollista, että Mitro Repo luopuu papin asun käyttämisestä vapaaehtoisesti. Vastaus kysymykseen, aikooko hän edelleen kampanjoida papin asussa, saadaan Isä Mitron mukaan tänään perjantaina, kun hän aloittaa kampanjansa Vantaalla.
Isä Mitron kaavuista kaksi on valmistanut muotisuunnittelija Jukka Rintala ja kaksi hän on saanut Kreikasta. Mitro korostaa liikkuneensa papin asussa juuri siksi, että se kanonisen oikeuden mukaan on papin velvollisuus.
"Jukka varmaan tulee palvelemaan minua muuten vaateasioissa luulen", Isä Mitro sanoi torstaina viitatessaan kaavunkäyttöön.
Kiista on kiinnostanut myös oikeusministeri Tuija Braxia (vihr). Hän on pyytänyt Helsingin hiippakunnan piispalta metropoliitta Ambrosiukselta tietoa siitä, mistä kiistassa on kyse.
"Taustalla on halu varmistaa, että perustuslailliset oikeudet asettua ehdolle vaaleissa eivät vaarannu. Kuvaisin tätä fact-finding [tiedonhankinta]-vaiheeksi", Brax sanoi torstaina Helsingin Sanomille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi