21.1.2010 15:11
Eläkeiän nostoa suunnittelevan niin sanotun Rantalan ryhmän perjantainen kokous on peruttu. Kokouksen peruutuksen syytä ei vielä tiedetä.
Neuvottelut ovat olleet pitkään jumissa ja nyt ehkä katkeamassa. Takarajaksi asetettu tammikuu ei näytä riittävän, ja ay-liikkeessä ollaan jo varautumassa perinteisiin painostustoimiin.
MTV3 kertoi jo keskiviikkona illalla, että työnantajapuoli ajaisi muun muassa osa-aikaeläkkeen ja varhennetun vanhuuseläkkeen lakkauttamista kokonaan. Työnantajien järjestö EK vaatii MTV3:n mukaan myös sitä, että tulevaisuudessa täydelle eläkkeelle pääsisi vasta 40 työvuoden jälkeen.
Lisäksi iäkkäiden henkilöiden työttömyyskorvauksia oltaisiin leikkaamassa.
ETK:n toimitusjohtajan Jukka Rantalan eläkeneuvotteluryhmän on määrä saada työnä valmiiksi tammikuun loppuun mennessä. Neuvottelut ovat pahoin jumiutuneet.
Työryhmä perustettiin sen jälkeen, kun pääministeri Matti Vanhasen (kesk) hiihtoladulla ideoima eläkeiän nostoehdotus aiheutti laajan vastarinnan viime keväänä. Työryhmänkin tehtävä on pohtia, miten työntekijät saataisiin pysymään pidempään työelämässä.
Ylen uutiset kertoi torstaina, että palkansaajien keskusjärjestöt ehdottavat puolestaan ylimmän eläkeiän nostamista nykyisestä 68 vuodesta 70 ikävuoteen. Käytännössä ikärajan nosto tarkoittaisi, että palkansaajat saisivat halutessaan jatkaa töissä 70-vuotiaiksi.
Sen sijaan palkansaajat eivät hyväksy julkisuuteen jälleen väläytettyä ehdotusta siitä, että eläkkeiden alaikäraja nostettaisiin nykyisestä 63 vuodesta.
Ammattiliittojen edustajat eivät hyväksy muitakaan julkisuuteen tulleita heikennyksiä eläke-ehtoihin.
Laatunen: Eläkeikä nousee ennemmin tai myöhemmin 21.1.2010
SAK ihmettelee hallituksen tukea työnantajapuolelle 21.1.2010
Arhinmäki uskoo ay-väen haluavan kovat piippuun eläkekysymyksessä 21.1.2010
Palkansaajat: Ylin eläkeikä 70 vuoteen 21.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi