lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Elinkeinoelämän keskusliitto painosti Akavaa Lex Nokian taakse

23.2.2009 4:00

Christian Westerback / HS

Lex Nokia -mielenosoitus Eduskuntatalon edustalla helmikuun alussa.

Lex Nokia -mielenosoitus Eduskuntatalon edustalla helmikuun alussa.

Työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto EK painosti korkeasti koulutettujen palkansaajien Akavaa sähköisen viestinnän tietosuojalain eli niin sanotun Lex Nokian taakse jo vuonna 2006.

Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien keräämistä tiedoista.

Tiedoista käy ilmi myös se, että Nokia oli alusta asti tiiviisti mukana lakimuutoksen valmistelussa.

Akavalaiset itse kokivat, että heitä painostivat lain hyväksymiseen myös toiset palkansaajajärjestöt: SAK ja STTK.

Helsingin Sanomien hankkiman aineiston perusteella akavalaisilla oli täysi syy tuntea, että heitä painostettiin, jopa uhkailtiin. Erityisesti työnantajien edustajien käyttämä kieli oli varsin suorasukaista.

HS:n tietojen mukaan tietosuojalain muutos oli alustavasti sovittu lounaalla, johon Akavan edustaja ei osallistunut. SAK:n, STTK:n, EK:n edustajat olivat paikalla, kuten myös Nokian johtaja Veli Sundbäck.

Jatkokokouksiin Akavankin edustaja osallistui, niin myös Nokian. Nokian edustaja oli eräänkin kokouksen sihteerinä.

EK:lla ja Nokialla oli kaiken lisäksi lain kanssa kiire. Ne halusivat esityksen eduskuntaan vielä ennen kesälomia 2006, vaikka elettiin jo loppukevättä. Tämä pyrkimys ei toteutunut. Laki pantiin uudelleen valmisteluun syksyllä 2006, ja lakia valmistellut laaja työryhmä pääsi esityksestä yksimielisyyteen kesällä 2007, Akava mukaan lukien. Työryhmässä olivat mukana myös työmarkkinajärjestöjen edustajat.

Esityksen ratkaiseva käsittely alkaa eduskunnassa ensi tiistaina.

Sekä Nokia että EK ovat kiistäneet aiemmat painostusväitteet. Viimeksi perjantaina EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs totesi tiedotteessaan, että "julkisuudessa on esitetty jopa painostusväitteitä". Fagernäsin mukaan Talouselämä-lehden selvitys "vahvistaa sen, mikä oli jo ennalta tiedossa: väitteet ovat tuulesta temmattuja".

Talouselämä-lehden haastattelussa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että "meidät on pantu totaalisen suhteettomaan tilanteeseen, jossa yhtä lakia on jopa alettu nimittää meidän mukaamme". Nokialaisten aktiivisuus lain valmistelussa antaa perusteluja kutsua sitä Lex Nokiaksi.

Lex Nokia on kännykkäyhtiölle tärkeä. Tärkeä se on myös niille tuhansille akavalaisille insinööreille ja diplomi-insinööreille, jotka saavat palkkansa Nokialta.

Sen verran arkaluonteiseksi lain valmisteluprosessi koetaan vieläkin, että yksikään EK:n jyräämäksi joutunut ei suostu puhumaan asiasta omalla nimellään. Akavan nykyinen puheenjohtaja Matti Viljanenkin on haluton kommentoimaan asiaa.

"Jos jotain on sattunut, se on ollut ennen minun puheenjohtaja-aikaani. Mutta jos tällaista on tapahtunut, onhan se törkeää."

Itse laista Viljasella on mielipide: "Se on täysin yliampuva ja työntekijöiden oikeuksia loukkaava. Tulkintaristiriitoja tulee varmasti."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.