sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Energiayhtiö Vapo lahjoitti puoli miljoonaa Jyväskylän yliopistolle

16.6.2009 14:47

Energia- ja sahayhtiö Vapo lahjoitti tiistaina Jyväskylän yliopistolle 500 000 euroa. Lahjoitus on vajaa puolet Jyväskylän yliopiston tähänastisesta yksityisestä tuesta. Keskimaa lahjoitti aiemmin vastaavan summan.

Summa on yksi etappi matkalla yliopiston itsenäiseen rahatalouteen. Jyväskylän yliopiston tavoitteena on saada kymmenen miljoonaa euroa yksityisiä lahjoituksia. Toteutuessaan se tuo valtion vastinrahaa 25 miljoonaa euroa. Yliopiston kokonaisrahoitus on 180 miljoonaa euroa vuodessa.

"Taloudellinen itsenäisyys on erittäin merkittävä kulttuurinmuutos yliopistoissa. Lahjoitusten tuotto antaa mahdollisuuden uusiin avauksiin.

Peruspääoman kartuttaminen valaa perustaa tulevaisuuden menestymiselle", näkee Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen.

Eduskunta hyväksyi tiistaina uuden yliopistolain. Yliopistot erotetaan valtion budjettitaloudesta, ja niille tulee itsenäinen rahatalous.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.