sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Eri hallituspohjia voi kokeilla verkossa

7.6.2011 14:31

Jatkomandaatin hallitustunnustelijana saanut Jyrki Katainen (kok) ilmoitti tänään, että hallitustunnustelut alkavat käytännössä alusta. Hän keskustelee siis kaikkien puolueiden kanssa. Kataisen mukaan mikään hallituspohja ei ole vielä kaatunut.

Kataisen työhön voi yrittää samastua Kansanmuisti-sivustolla olevan hallituskokoonpanokojeen avulla.

Sivulla pääsee vertailemaan eri yhdistelmien toimivuutta vaalikonevastausten perusteella. Ruutuja klikkailemalla näkee valitun pohjan vahvuuden eli kansanedustajamäärän sekä kansanedustajien mielipiteiden yhtenäisyyden.

Analyysi perustuu vaalikonevastauksiin. Riitaisimmat vaalikonekysymykset näkyvät sivulla ensimmäisenä.

Kaikkein yhtenäisin olisi Sdp:n perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien vasemmistolainen ja arvokonservatiivinen pohja. Tosin enemmistö olisi nipiniukka, vain 101 paikkaa eli hallitus kaatuisi herkästi.

Epäyhtenäisin olisi vahva, 123 edustajapaikan hallitus, jossa istuisivat kokoomus, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, vihreät, Rkp ja Kd. Oppositiossa olisivat Sdp ja keskusta.


Kansanmuistin hallituspohjakone: http://www.kansanmuisti.fi/opinions/coalition/

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.