sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ex-ministeri Eino Uusitalo: Suomettumisen aikaa ei pidä kritisoida

3.9.2010 14:10

Entinen ministeri Eino Uusitalo arvioi, UKK-seminaarissa, että Suomi hoiti kylmän sodan aikaan suhteensa esimerkillisesti sekä itään että länteen.

"Jos Suomelle olisi käynyt huonosti, olisi tarvetta kovaankin kritiikkiin. Mutta koska Suomelle kävi hyvin, kritiikkiin ei ole tarvetta", Uusitalo sanoi.

"Ylilyöntejäkin tapahtui, eivätkätyylipisteet aina olleetparhaat mahdolliset. Ylilyönteihin syyllistyivät Urho Kekkosen vastustajat, mutta myös kannattajat", Uusitalo myönsi.

"Aina kun jotain tehdään, tulee myös ylilyöntejä. Mutta tulokset ratkaisevat. Ja Suomelle kävi hyvin", Uusitalo sanoi.

Uusitalo jäi Suomen poliittiseen historiaan esitettyään vuonna 1974 keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana Suomelle uutta itsenäisyyspäivää jatkosodan jälkeen solmitun Moskovan välirauhan päivämäärälle 19. syyskuuta.

Uusitalo halusi uudella itsenäisyyspäivällä korostaa rauhanomaisen rinnakkaiselon merkitystä suhteessa Neuvostoliittoon. Ehdotusta on jälkikäteen pidetty yhtenä suomettumisen ajan räikeimmistä esimerkeistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.