2.7.2010 5:00
LONTOO. Ympäristöjärjestö Greenpeacen pääsihteeri Kumi Naidoo sanoo, että järjestö aikoo lisätä ydinvoiman vastaista kampanjointiaan Suomessa eduskunnan selkeästä päätöksestä huolimatta.
Naidoo uskoo, että ydinvoimapäätös on vielä pyörrettävissä.
"Seuraavat vaalit ovat maaliskuussa. Jatkamme painostusta. Vaikka parlamentti on antanut hyväksyntänsä, se ei tarkoita välttämättä sitä, että hanke etenee", Naidoo sanoi puhelimitse Amsterdamista.
Viime syksynä ympäristöjärjestön johtoon noussut eteläafrikkalainen kertoo, että Greenpeace yrittää vaikuttaa eduskuntavaaleihin, jotta ydinvoiman vastustajat pärjäisivät paremmin.
"Suomessa olemme keränneet jo kymmeniä tuhansia lupauksia ihmisiltä, että he äänestävät seuraavissa vaaleissa ydinvoiman vastustajia."
Naidoon mukaan parlamentaarikot eivät kuunnelleet kansan mielipidettä. Hänen mukaansa mielipidetiedusteluiden mukaan kansan enemmistö olisi ollut ydinvoimaa vastaan. Tosin ainakin Helsingin Sanomien maaliskuisessa mielipidetiedustelussa 53 prosenttia suomalaisista yli ydinvoiman lisärakentamisen puolesta.
"Toivomme, että ne parlamentaarikot, jotka olivat sitä mieltä, että meidän ei pidä investoida energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan maksavat siitä ensi kevään vaaleissa ja uusi parlamentti pyörtää päätöksen."
Kansalaisjärjestöistä Greenpeace kampanjoi näkyvimmin ydinvoimaa vastaan. Greenpeace on 2 400 työntekijällään, kymmenillä tuhansilla vapaaehtoisillaan ja noin 200 miljoonan euron budjetillaan maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluva ympäristöjärjestö.
Suomessa ydinvoiman vastustajien kampanja jäi kuitenkin varsin vaisuksi, eikä Greenpeacen näkyvät suoran toiminnan tempauksetkaan keränneet kansanedustajien sympatioita.
Greenpeace-aktivistit häiritsivät muun muassa kokoomuksen puoluekokousta.
Naidoo puolustaa järjestön Suomen-kampanjaa.
"Teimme asiat hyvin, mutta meidän täytyy tehostaa ja moninkertaistaa ponnistuksemme", hän sanoo.
Naidoon mukaan ydinvoimapäätös on kolaus Suomen maineelle ympäristöväen keskuudessa.
Uuden aallon ydinvoimarakentamisen etujoukoissa kulkevasta Suomesta onkin tulossa Greenpeacelle ja muille ydinvoiman vastustajille entistä kiinnostavampi.
"Niin kauan kuin tämä päätös on vielä pöydällä, Suomi tulee olemaan entistä tärkeämpi maa Greenpeacelle, myös maailmanlaajuisesti."
Hän lupaa Suomeen niin lisää suoraa toimintaa kuin muitakin kampanjoinnin muotoja.
Naidoo myöntää, että ydinvoiman vastainen liike on ollut vastatuulessa, kun Suomen lisäksi monissa muissakin Euroopan maissa sitä pidetään jälleen varteenotettavana energiavaihtoehtona. Esimerkiksi Britanniaan ja Ruotsiin suunnitellaan lisäydinvoimaa.
"Nyt täytyy muistaa, mikä tilanne on. Tietyt hallitukset ovat ilmoittaneet aikeistaan tehdä ympäristövaikutusten arviointeja ja alustavia toimilupia. Tällä hetkellä ei ole niin, että olisi lopullisia lupia monille ydinvoimaloille."
Hänen mukaansa ydinvoiman vastainen liike onkin nyt keräämässä uutta voimaa eri puolilla Eurooppaa. "Meidän täytyy lisätä vastarintaa, sillä tämä ei asioita ei ole vielä lyöty lukkoon. Monien ehdotettujen ydinvoimaloiden kohdalla taistelua ei ole vielä käyty."
Greenpeacen pääsihteeri arvostelee myös ydinvoimapäätökseen johtanutta prosessia.
Hänen mukaansa kokoomus ja keskusta valmistelivat ydinvoimapäätöksen kulissien takana jo seuraavaa hallitusratkaisua.
Naidoo pitää arveluttavana myös sitä, että työ- ja elinkeinoministeriön virkamies Taisto Turunen valmisteli ydinvoimapäätöstä, vaikka istui samalla Outokummun hallituksessa. Outokumpu on mukana ydinvoimaluvan saaneessa Fennovoima-yhtiössä.
"Tämänkaltaiset asiat eivät ole ongelmia vain ympäristölle ja energiaturvallisuudelle, vaan huonoja myös demokratian ja hyvän hallintotavan kannalta."
Ydinvoimayhtiöt kiittelivät lupapäätöstä ja lupailivat työpaikkoja 1.7.2010
Ydinvoiman vastustajat ottivat tuloksen raskaasti 1.7.2010
Eduskunta hyväksyi ydinvoimaluvat selvin luvuin 1.7.2010
EK ilahtui – ympäristöjärjestöt tyrmistyivät 1.7.2010
Vihreät jatkaa hallituksessa ydinvoimapäätöksestä huolimatta 1.7.2010
FAKTAMolempia ydinvoimaloita kannattivat nämä kansanedustajat 1.7.2010
FAKTAMolempia ydinvoimaloita vastustaneet kansanedustajat 1.7.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|