31.1.2009 11:30
Jyri Häkämies
Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) kiistää, että puolustusmäärärahojen korotuksella tasoitettaisiin tietä Suomen Nato-jäsenyydelle.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Jaakko Laakso (vas) epäili TV1:n Ykkösaamussa, että tulossa olevalla kahden prosentin korotuksella oltaisiin vastaamassa Naton uusille jäsenmailleen esittämään tasovaatimukseen.
Ohjelman vieraana ollut Häkämies selvitti, että tuoreessa selonteossa sovittu kahden prosentin korotus menee puolustusmateriaalin kallistumisen kattamiseen. Muuten jouduttaisiin lakkauttamaan jälleen varuskuntia.
Häkämies huomautti, että Naton tavoite jäsenilleen on vähintään kaksi prosenttia bruttokansantulosta, ja vain viisi jäsenmaata sen täyttää.
Suomessa puolustusmäärärahojen BKT-osuus jää Häkämiehen mukaan alle 1,4 prosentin.
Vanhanen: Häkämiehen avaukseen oli pakko puuttua 1.2.2009
Katainen vahvisti tukensa Olli Rehnille EU:n ulkoministerikohussa 31.1.2009
Laukkanen: Keskustalta puuttuu oma tahto ja kasvutila 31.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi