torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

HBL: Enestam syyttää virkamiestä harhauttamisesta

26.8.2010 9:40

Jan-Erik Enestam

Jan-Erik Enestam

Entinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r) kertoo Hufvudstadsbladetissa tulleensa virkamiehen höynäyttämäksi, kun hän esitteli lain haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien uudistamisesta vuonna 2004. Asetuksen mukaan jätevesijärjestelmä on laadittava sellaiseksi, että ympäristöön ei pääse tiettyä raja-arvoa enempää jäteveden lika-aineita.

Enestam kertoo HBL:ssä ympäristöministeriön virkamiehen antaneen hänelle vääriä tietoja päätöksenteon tueksi.

"Tämä on hieman kiusallista. Minulla ei ole tapana syyttää virkamiehiä, mutta tässä kohdin minua on harhautettu", Enestam sanoi.

Enestam kertoo saaneensa virkamieheltä laskelmia, jotka vakuuttivat hänet siitä, että veden suodattaminen olisi riittävä ja edullinen keino. Vasta kun Enestam rakensi oman kesämökin, hän tajusi miten hullua lakia on soveltaa.

Enestam kertoo, ettei virkamies suostu keskustelemaan hänen kanssaan asiasta.

Laki haja-asutusalueiden viemäröinnistä tulee voimaan vuonna 2014, ja se koskee satojatuhansia talonomistajia. Viemäröintivaatimus on usein kallis ja hankala toteuttaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.